Pisteet kotiin ilman ennakkosaunailtaa

Viime vuonna SiU kylpeä ropsautti raskaasti ennen Hamina-ottelua, mutta tänä vuonna ei vihtoja tarvittu.

SiUn pakkaa sekoitti ottelussa Tero Tiaisen ja Matti Juvosen poissaolot, mutta se ei ole mikään selitys ottelun avausjakson laiskanpulskeaan siilin ahdisteluun. Joka tapauksessa saatiin ottelun jälkeen sulloa puuhapusseihin kolme pistettä masennusliemien sijaan.

Ensimmäiset viitisen minuuttia Hamina myllytti kohtuullisen raskaasti, ja SiUn peli oli sekaisin kuin Siltsu heterobaarissa. HaPK saikin heti alkuun muutaman vaarallisen kulmapotkun ja rajaheiton, mutta alakerta selvitti tilanteet totutun varmasti.

Hieman ennen kympin täyttymistä Tuukka Leppänen kokeili 35 metristä vaparista. Lähimpänä oli kuin kertaakaan tällä kaudella, mutta jonkin verran se vielä ohi helähti.

Haminan hienoinen hallinta jatkui, mutta pahin alkumyräkkä oli ohitse. Muutaman kohtuullisen tilanteen isäntäjoukkue loi, mutta vieraan naaraan impeys ei juurikaan ollut uhattuna.

Avausjakson puolivälissä ottelu oli jo sekavaa keskialueen vääntöä, eikä ottelua hallinnut kukaan. Päätön roiskiminen loi kuitenkin molemmille joukkueille muutamia tilanteita.

31. minuutilla isäntien Petri Väisänen pääsi oikealta laidalta irti, mutta tulinen pommi nasahti maalivahti Tero Nurmen pössiin. Ja Nurmihan liimasi sianrakon oikeaan vatsaonteloon.

Parisen minuuttia myöhemmin SiU sai ensimmäisen todellisen maalipaikan ottelussa. Kolme syöttöä omille vapautti oikealta Hannu Honkasen, ja keskityskin lähti komeasti maalin edustalle. Kotijoukkueen maalivahti aloitti keskityspallon tavoittelussa kunnon ulinan, ja vapaapotkuhan siitä oli kotijoukkueelle tuomittava.

Heti seuraavasta hyökkäyksestä hassutteli HaPKin hyökkääjä itsensä läpiajoon, mutta laukaus kymmenestä metristä losahti sivuverkkoon. Tilannetta edelsi SiUn liukuvien rapumertojen vahva ohiajo.

Jakson loppua kohden myös SiU alkoi lähennellä maalivahti Suntiota. 42. minuutilla odotus vihdoin palkittiin. Tuukka Leppänen haki pääpalloa, mutta kotijoukkueen pelaaja ajoi kyynärpää tanassa Leppästä niskaan. Melkoisen typerä virhe, ja ansaittu rangaistuspotku vieraille. Kalle Rinkinen sijotti pallon vaakamambona takarautaanm vastoin kaikkia todennäköisyyslaskelmia. Viidestä pilkkuyrityksestä Rinkinen on osunut viidesti, ja yhteensä alakerran pilarimies on paaluttanut jo 7 osumaa tällä kaudella.

Heti maalin jälkeen SiUlle oli käydä klassisen kylmät, mutta maalivahti Nurmi poimi loistavan reaktiotorjunnan vihriäisten avopaikasta. Irtopallossakin oli ensimmäisenä sama yrittäjä, mutta ei noin raskaita ylilaukauksia palkita edes Ateenassa. Puoliaikatulos 0-1 mairitteli hienoisesti vierasjoukkuetta.

Toiselle jaksolle SiU sai ihan hitonmoisen latingin, ja kaksinkamppailuista voitettiin myös kakkospallot. Haminalaiset paukuttelivat pari kaukovetoa reilusti yli, mutta mitään todellista vaaranpaikkaa ei ollut horizontaalissa.

57. minuutilla Leppänen ja Honkanen pelasivat seinäsyötoillä paikan maalinedustalle loistavasti hakeutuneelle Jylhälle, mutta kurottava kurkilaukaus jäi etuverkkoon.

Hetkeä myöhemmin kotijoukkueen paras pelaaja Paavo Kurkaa laukoi liukuvedolla parista kympistä suoraan syötöstä, mutta yli meni edelleen.

Hamina alkoi panostella hyökkäykseen, ja painopiste siirtyi Simpeleen maalille. 62. minuutilla Lassi Hämäläinen pelasti vaarallisen keskityksen näyttävällä heittäytymispuskulla maalin edestä.

Vastahyökkäyksestä SiU iski terävästi 2vs1, mutta Leppäsen syöttö hieman huonoon kulmaan juosseelle Simo Valkeapäälle pysähtyi haminalaispakkiin. Leppästä kuitenkin rikottiin ja Antti Rantanen pääsi heittämään hyvän kesovaparin. Se olikin livahtaa jopa takasilmään, mutta rima oli liian matalalla.

SiU taisteli jatkossakin loistavasti eikä Hamina päässyt todellisiin maalipaikkoihin. 75. minuutilla Jylhä pääsi laukomaan vastaiskun jälkeisestä vapaapotkusta, mutta isäntien Suntio haki kovan laukauksen hyvin takakulmasta.

Viimeiset 10 minuuttia olivatkin sitten klassista Alfred hitonvaikeastikrapulassakirjotettavaasukunimeä (se joku Hitchok? vai Hitchcok?). Anyway, haminalla oli kohtuullisia professional-tason keskityspalloja, mutta Nurmen pyydyssormet olivat in the fire.

83. minuutilla Honkasen nopea karkumatka ja syöttö oikelta pysähtyi maalin edessä pakin kaaliin ja kulmaksi. Kulma valui kuitenkin hukkaan.

Viitisen minuuttia ennen loppua valkopaitojen maalilla nähtiin mylläkkärypäs. Oli Väiskin pitkää heittoa, kulmaa, keskitystä ja kaikenlaista nitrotoimintahäslinkiä maalin edessä. Mv, ja myös ottelun MVP (=most valuable player) Nurmi ja kivenkova puolustus oli kuitenkin liikaa vihreille miehille.

90. minuutilla nähtiin myös se mitä odotettiin. Jylhä tarjoili opiskelijan hernesoppaa isäntien Sami Hakuliselle, jolta tuli vastauksena omena suussa tarjottua vierasta sikaa. Jylhä ketoon ja Hakulinen ulos toisella varoituksella. Jos joku kehtaa väittää Hakulisen taistelleen tilanteessa pallosta, niin minäkin laitan peräsuoleen puhdasta virtsaa. Huvin vuoksi.

Juuri ennen loppuvihellystä Hamina sai vaarallisen vapaapotkun 20. metristä. Laukaus kimposi SiUn muurista ilmaan ja melkein maaliin, mutta meni kuitenkin yli ihan riittävästi, eli 15cm. Kulmapotkun poimi päällään kapteeni Rinkinen päädystä yli, ja SiU palkittiin maalipotkulla. Ottelu päättyikin lähes välittömästi hillittömään kiimaan.

Ottelun viihdearvo oli nolla. Tärkein asia oli kuitenkin että helvetinmoisen roiskisen ja loistavan taistelun jälkeen kolme arvokasta pistettä matkasi Simpeleelle. Vieraiden parhaat pelaajat olivat maalivahti Nurmi ja alakerran vanha munalukko Rinkinen. Myös Tuukka Leppänen loisti kärjessä poimien lähes kaikki pääpallot kotijoukkueen puolustukselta. Isännistä erottui nopea Paavo Kurkaa. Taistelu jatkuu sunnuntaina viime aikoina loistavasti pelannutta Heinolaa vastaa.

OTTELUN MAALIT:
42min. 1-0 Kalle Rinkinen (rp.)

SiUn VAROITUKSET:
90min. Jylhä

SiUn KOKOONPANO:
MAALIVAHTI:
Nurmi
ALAKERTA:
Hämäläinen-Rinkinen-Kontiokorpi
KESKIKENTTÄ:
Honkanen-Paajanen-Siitonen-Rantanen
HYÖKKÄYS:
Leppänen-Jylhä-Kojo

VAIHDOT:
61min. Kojo > S.Valkeapää
80min. Leppänen > Saaristo

PENKILLE JÄI:
Vehkamaa, R-M Rinkinen, Terävä, Tauriainen