|
ZULIMANIT MESTARIKSI
Kuva: Marja Lipponen
Zulimanit voittivat jälleen kolmosen Itä-Suomen
mestaruuden, voitto sinetöityi 1-1 tasapelillä PK-37:n kanssa. Zulut eivät
kuitenkaan lähde kakkosen karsintoihin. Karsintoihin matkaa sarjakakkonen PK-37,
joka piti viimeisessä ottelussa Zuluja todella ahtaalla Iisalmessa.
Sarjan voitosta säilyi jännitys päätöskierrokselle asti, kun Zulimanit ja PK-37 kohtasivat. Lähtökohdat olivat selvät, Zuluille riitti tasapeli mestaruuteen. Zulut eivät kuitenkaan lähteneet puolustamaan vaan pelaamaan voitosta. Harmi, että Sankariniemen kenttä oli sateiden jäljiltä huonossa kunnossa, eikä antanut mahdollisuuksia kovinkaan hyvin pelinrakenteluun maata pitkin. Eikä kaksi sarjan parasta joukkuetta pystyneet esittämään kovinkaan kaunista jalkapalloa runsaslukuiselle yleisölle. Tiukkaa taistelua tosin nähtiin, ja alusta asti pelissä oli asiaan kuuluvaa jännitettä mukana. Zulut saivat otteluun hyvän alun, kun Roope Kekäläinen latasi 6 minuutin kohdalla irtopallon 20 metristä maaliin. Tämän jälkeen PK-37 pääsi paremmin peliin mukaan ja oli ensimmäisen jakson ehkä hivenen hallitsevampi osapuoli. Kumpikin joukkue puolusti kuitenkin tiiviisti, eikä vaarallisia maalipaikkoja ollut juuri kummallakaan. Tauolle mentiin 0-1 tilanteessa.
Toisella jaksolla PK-37 otti komennon ja Zulut joutuivat täysin puolustuskannalle. PK-37 oli terävämpi kaksinkamppailuissa, eikä Zulut saaneet pidettyä palloa hyökkäysalueella. Harvoin ovat punanutut olleet näin pinteessä. Iisalmelaiset hallitsivat peliä, mutta Zulujen tiivis ja uhrautuva puolustus pysäytti useimmat hyökkäykset kuudentoista rajan tuntumaan. Lopulta vasta 84 minuutin kohdalla PK-37 onnistui murtamaan Zulu-puolustuksen ja Marko Kurikka puski 1-1 tasoituksen. Näihin numeroihin peli päättyi ja se riitti varmistamaan Zulujen mestaruuteen. PK-37 pelasi myös upean kauden ja pelin jälkeen Zulut toivottivat iisalmelaisille onnea kakkosen karsintapeleihin.
Zulut käänsivät pelin voitoksi, Zulut-SiPS 4-1
Zulimanit jatkavat vahvoja otteita, ja jälleen ottelu käännettiin toisella jaksolla voitoksi. SiPS onnistui menemään aluksi johtoon, mutta Zulujen peli toi maalien muodossa tulosta vasta toisella jaksolla. Lopulta SiPS nujerrettiin selvästi 4-1.
Zulut aloittivat pelin vahvasti ja hyviä maalipaikkoja oli tukuittain, mutta viimeistely ei vaan tahtonut onnistua. Kuudentoista sisältä pääsi kokeilemaan maalintekoa useampikin punanuttu. Hallinta oli selkeästi Zuluilla, mutta SiPS yritti iskeä vastahyökkäyksillä. Kun Zulu-puolustuksessa sattui muutama harhasyöttö niin SiPS sai ajoittain pientä painetta Zulu-maalille. Kertaalleen SiPS onnistuikin vastaiskussa selustaan ja nopea laukaus painui upeasti nuottaan. Kun Zulut eivät onnistuneet, niin tauolle mentiin 0-1 tilanteessa.
Toisella jaksolla Zulut jatkoivat hyviä otteita. Palloa maltettiin pelata maata pitkin mieheltä toiselle ja tilanteita ropisi edelleen SiPS-maalille. Lopulta 61 minuutin kohdalla Teemu Honkonen päästi Zulut piinasta ja laukoi kulmapotkun jälkitilanteesta todella näyttävästi yläkulmaan. Tästä Zulut saivat entistä enemmän puhtia ja neljä minuuttia edellisestä osumasta Zulut käänsivät pelin johdoksi, kun Jaakko Pulkkinen viimeisteli 2-1. Zulut painelivat lopussa menojaan, kun Antti Savolainen ja Jaakko Pulkkinen iskivät loppunumeroiksi 4-1. Näin kauden viimeinen peli kotona päättyi voittoon. Tämä oli siis jo kolmas kausi, kun Zulut pelasivat tappioitta sarjan kotiottelut. Vielä on jäljellä viimeinen ja kolmosen mestaruuden ratkaiseva ottelu ensi lauantaina Iisalmessa PK-37:ta vastaan.
Zulujen vierailu Joensuuhun tuotti tällä kertaa ainoastaan yhden pisteen. Zulut olivat ottelussa aavistuksen niskan päällä ja loivat hyviä tilanteita varsinkin ensimmäisellä jaksolla. Molemmilla joukkueilla oli paikat ratkaista peli, mutta tällä kertaa päädyttiin 0-0 tasatulokseen.
Ottelu oli vauhdikasta ja hyvätempoista peliä. Varsinkin ensimmäisellä jaksolla Zulut olivat terävämpiä keskialueella ja rakentelivat hyviä hyökkäyksiä kohti Riverballin maalia. Useampikin avopaikka aukeni oivallisila läpisyötöillä, mutta Riverballin maalivahti piti maalinsa puhtaana. Riverballilla taisi ensimmäisellä jaksolla olla yksi vaarallinen tilanne, mutta maaliin asti palloa ei saatu. Toisella jaksolla Zulujen liike hivenen hyytyi, eikä vaihdoillakaan saatu nyt piristystä peliin. Riverball pääsi keskialueella hieman ensimmäistä jaksoa paremmin mukaan. Kuitenkin molempien joukkueiden puolustukset pelasivat tiiviisti ja viimeisimpänä lukkona molemmat maalivahdit pelasivat varmasti ja pitivät lukemat 0-0:ssa. Aivan viime minuuteilla tuomarilta jäi viheltämättä Zuluille rankkari, mutta näin tällä kertaa. Tasainen vääntö, josta Zulut olisivat ehkä kuitenkin ansainneet voiton. Sarjataulukkoon ei tuloksella ollut vaikutusta vaan Zulut jatkavat piikkipaikalla. Joensuussa tehtiin maaleja, JoPS - Zulut 5-9
Joensuun Rantakylässä nähtiin huikea määrä maaleja, kun Zulut kaatoivat JoPSin lopulta numeroin 5-9. Molemmissa päissä oli kohtalaisen avoimet ovet, sillä harvoin tuollaista määrää maaleja jalkapallo-ottelussa nähdään.
Zulimanit pyrkivät ottamaan ottelun hallintaan alussa ja pyörittivät peliä rauhallisesti, mutta JoPS puolusti tiiviisti ja pyrki iskemään vastahyökkäyksillä aina vaarallisen Raipe Harisen johdolla. Zulut avasivat 17 minuutin kohdalla maalihanat, kun Jari Partanen puski reboundista 0-1. Viisi minuuttia tästä eteenpäin ja kolmen minuutin aikana syntyi 3 maalia, ensin Harinen tasoitti sivurajaheiton jälkitilanteesta, sitten Petteri Ovaska ohjasi takatolpalta Jarmo Kauppisen keskityksen maaliin ja vielä heti perään harmittavasti Tuomas Honkonen ohjasi pallon Zulujen omaan maaliin. 2-2 lukemissa edettiin ensimmäisen jakson loppuun asti, kunnes Juha Rannanheimo pamautti 20 metristä upean laukauksen ylänurkkaan. Pelitilanteisiin nähden tauolle mentiin Zulujen ansaitussa johdossa.
Toisen jakson alkuun Zulut ratkaisivat ottelun, kun Jari Partanen vei Zulut kahdella maalilla 2-5 johtoon, toinen maaleista tuli rankkarista. Sitten vielä Juha Rannanheimo lisäsi johtoa 2-6 numeroihin. JoPS ei kuitenkaan luovuttanut, vaan kuittasi vastahyökkäyksellä yhden maalin väliin. Jälleen soi taas JoPSin päässä ja Juha Rannanheimo viimeisteli upean kuvion päätteeksi 3-7. Jaakko Pulkkinen laukoi 3-8 rankkarista ja Aki Turunen 3-9. Harinen kuitenkin vielä lisäsi maalisaldoaan ja iski kaksi maalia, lopulta siis huimat päätösluvut 5-9. Kolmosen maalipörssiä vuosia hallinneen kaksikon Harinen-Pulkkinen kohtaamisen voitti tällä kertaa JoPSin Harinen 3-1. Onneksi Zuluilta löytyy muitakin ratkaisijoita ja ennen kaikkea todella hienoa, että vaikeista selkävaivoista kärsinyt Jari Partanen on jälleen pelikunnossa ja maalipuiden väliinkin tulee osumia.
Zulut ottivat ottelusta ansaitusti pisteet, sillä pelinhallinta oli pääosin kuopiolaisilla. JoPS kuitenkin iski vaarallisesti vastahyökkäyksistä, mutta JoPSin oli kyllä ajoittain turhan helppo murtaa Zulu-puolustus. Joten puolustuspeliin on kiinnitettävä huomiota, kun viikon päästä palataan samalle kentälle kohtaamaan Riverball.
Zuluille voitto kärkikamppailussa, Zulut - PK-37 1-0
Zulimanit olivat maalin verran parempia kolmosen kärkikamppailussa Vänärillä, PK-37 kaatui viime hetken maalilla 1-0. Ottelussa oli hyvä tempo ja kentällä nähtiin kärkikamppailuun kuuluvaa taistelua. Taisto kääntyi vasta aivan lopussa Zuluille Jani Turusen laukauksella.
Ottelu käytiin hienoissa puitteissa Väinölänniemen hyväkuntoisella kentällä iltavalojen loisteessa, ja yleisöäkin oli eksynyt jonkun verran paikalle. Kaikin puolin hyvätasoinen kolmosen kamppailu eteni tasaisissa merkeissä, Zulimanit olivat alusta asti ehkä aavistuksen verran terävämpiä ja ajoittain PK-37:n puolustus joutui vain roiskimaan palloja pois omalta alueelta. Kuitenkaan maalintekosektorille Zulut eivät avausjaksolla päässeet vaan PK:n puolustus pelasi tiiviisti. Ainoa vaarallinen paikka tuli ensimmäisen jakson lopussa sivurajaheiton jälkitilanteesta, kun PK:n maalivahti arvioi pomppupallon väärin, puolustus kuitenkin siivosi pallon maaliviivalta. PK-37:n mylläkät Zulu-maalin edustalle syntyivät pääasiassa erikoistilanteista, ne Zulu-puolustus ja viimeisimpänä maalivahti Jarno Kauhanen hoitelivat väljemmille vesille. Tauolle mentiin 0-0 lukemissa.
PK-37 on joukkueena kehittynyt aikaisemmista vuosista, mutta Zuluilla oli heittää vaihdosta kehiin huomattavasti kokeneempaa pelimiestä. Toiselle jaksolle Zulut tulivat terävämmin ja taisivat jälleen saada vaihdoilla peliin entistä enemmän vauhtia. Näin pelinhallinta kääntyi vahvemmin Zuluille. Maalintekopaikkoihin asti Zulimanit eivät kuitenkaan oikein päässeet, vaan hyökkäysten rakentelussa hieman turhaa hätäiltiin. Muutaman kerran Zulut pääsivät laukomaan paristakymmenestä metristä, mutta maalikehikoiden väliin ne eivät osuneet. Toki PK-37:llakin oli omat hyökkäyksensä, mutta molempien joukkueiden puolustus pelasi hyvin ja tiiviisti, eikä avoimia maalipaikkoja siunaantunut kummallekaan. Peli vaikutti jo päättyvän maalittomaan tasapeliin, mutta kun peliä oli pelattu 89 minuuttia, niin Jani Turunen pamautti kuudentoistarajan taakse jääneen irtopallon vasempaan alanurkkaan. Janin ensimmäinen maali Zuluissa tuli aivan mahtavaan paikkaan.
Zulimanit hakivat pisteet Lehmosta, LehPa - Zulut 0-3
Zulimanien vierailu Lehmoon tuotti 0-3 voiton. Voitto tuli varmalla pelillä eikä LehPalla ollut mahdollisuuksia yllättää Zuluja.
Zulimanit olivat nyt heräillä paremmin jo ottelun alusta asti, eikä aikaisempien pelien tapaista heikkoa ensimmäistä jaksoa tullut. Vihreissä vieraspaidoissa esiintyneet Zulut olivat aavistuksen terävämpiä kaksinkamppailuissa. LehPa yritti taistella pelissä mukana, mutta Zulut pystyivät liikuttamaan palloa nopeammin ja taitavammin. Zulimanit menivät Jaakko Pulkkisen maalilla 0-1 johtoon, ja Jarmo Kauppinen laukoi komeasti kahden maalin johdon.
Zulimanit taas voittoon, Zulut - PAVE 4-0
Zulimanit onnistuivat jälleen toisen jakson hyvällä pelillä kääntämään ottelun 4-0 voitoksi. Ensimmäinen jakso mentiin vielä tasaisissa merkeissä ja PAVElla taisi olla paremmat maalintekopaikat. Kuitenkin Zulujen rutiini ja laajan materiaalin vahvuus takasivat lopulta voiton.
Kesätauon jälkeen Zulujen ensimmäisen jakson esitykset ovat olleet jotenkin hermostuneita, eikä tuttua syöttöpeliä ole saatu kulkemaan. Näin oli jälleen, palloa ei pidetty maassa ja peli meni ajoittain vähän roiskimiseksi. PAVElla oli jokunen hyvä maalintekopaikka nopeissa vastahyökkäyksissä sekä erikoistilanteissa, mutta viimeistelyssä vastustaja ei onnistunut. Lisäksi ei olisi ollut vääryys viheltää PAVElle rankkari ensimmäisellä jaksolla, kun Zulu-puolustus roikkui ja kaatoi läpirynnivän PAVE-hyökkääjän. Mutta mitä pidemmälle peli eteni sen enemmän hallinta siirtyi Zuluille ja ensimmäisen jakson lopulla Zulut saivat jo hyvää mylläkkää PAVE-maalille. Tauolla oltiin kuitenkin 0-0 numeroissa.
Toiselle jaksolle Zulut taas ryhdistäytyivät. Maltillisesti pallo liikkui ja miehet liikkuivat, kun vielä vaihdosta tulee joka pelissä piristystä, niin lopulta vastustaja jää jalkoihin. Ja jälleen tuttuun tapaan maalinteon aloitti Jaakko Pulkkinen 57 minuutin kohdalla. Heti maalin jälkeen Zuluilla oli mahdollisuus lisätä johtoa rankkarista, mutta PAVE-maalivahti torjui Jouni Matjuksen laukauksen. Sen jälkeen oli vaarana, että tästä PAVE olisi vielä noussut, mutta toisella jaksolla PAVE ei enää saanut luotua maalipaikkoja. Zulut taas lisäsivät johtoa, ensin Tuomas Honkonen ohjasi kulmapotkun jälkitilanteesta pallon verkkoon ja perään Antti Tiirikainen laukoi Juha Rannanheimon antamasta vapaapotkusta 3-0. Vielä ottelun lopussa Aki Turusen oivallinen keskitys löysi Lauri Tullan, joka pamautti loppunumerot 4-0.
Zulimanit hakivat voiton Outokummusta
Ennakkoasetelmat olivat selvät, kun vastakkain asettui sarjajumbo ja sarjakärki. Varmasti juuri tästä johtuen Zulut eivät syttyneet peliin ja olivat varsinkin ensimmäisen jakson ajan aika vaisuja. OuPa jopa johti peliä. Zulut kuitenkin käänsivät pelin heti johdoksi ja lopulta selkeäksi 1-6 voitoksi.
Olisiko Zulimanien otteluun latautuminen ollut hieman puutteellista ennakkoasetelmista johtuen, koska jälleen peli oli varsinkin ensimmäisellä jaksolla haparoivaa. Toki Zuluilla oli ottelun alkupuolella muutama avopaikka, mutta OuPan maalivahti torjui yritykset. Sitten OuPa iski yllättäen vastahyökkäyksestä Zulujen puolustuksen hieman peruutellessa. Se herätti punaiset. Reilu minuutti ja peli oli tasan Jaakko Pulkkisen maalilla ja edelleen reilu minuutti siitä, niin Jouni Matjuss vei Zulut johtoon. Ensimmäisen jakson osalta maalit jäivät siihen ja jakson loppupuoli edettiin samaan malliin. Zulut veivät peliä, mutta terävyys pelistä puuttui. Maalipaikkoja syntyi, mutta maaliin asti palloa ei saatu. Ja oli OuPallakin muutama ihan vaarallinen vastahyökkäys, mutta yksittäisiksi ja yksinäisiksi yrityksiksi ne jäivät.
Toisella jaksolla Zulut muutamilla vaihdoilla saivat peliin lisää liikettä ja lopulta OuPan joukkuetta pystyssä pitänyt maalivahti joutui taipumaan Zulujen jyrätessä ja vyöryttäessä hyökkäyksiä. Toisen jakson alkuun Juha Lehtonen vei Zulut 1-3 johtoon. Lisäksi Jaakko Pulkkinen lisäsi maalisaldoaan vielä kahdella osumalla ja myös Antti Tiirikainen pääsi maalin makuun. Lopulta ei jäänyt mitään epäselvää joukkueiden tasoerosta, mutta paljon paremminkin Zulut olisivat voineet pelata ja iskeä paljon selvemmät loppunumerot.
Zulimanit - KuFu 3-1
Zulimanit kuittasivat keväällä KuFulle kärsityn tappion ja voittivat nyt numeroin 3-1. Zulujen peli oli edelleen hieman takkuista, mutta jälleen toisella jaksolla käännettiin peli voitoksi. Maalit tosin syntyivät osittain vastustajan suosiollisella avustukselle.
Ensimmäinen jakso oli aikalailla tasaväkistä peliä, punanutut olivat kuitenkin ehkä hivenen niskan päällä. Zulut eivät kuitenkaan päässeet rauhalliseen pelinrakenteluun eivätkä saaneet normaalia syöttöpeliä pyörimään, koska KuFu otti hyvin tilan pois ja puolusti tiiviisti. Molemmille joukkueille aukeni muutama tilanne, mutta selkeät maalintekotilanteet olivat vähissä. Taukojuomat hörpittiin 0-0 lukemissa.
Muutama vaihto puoliajalla taisi piristää hieman Zulujen peliä ja ote kääntyi vahvemmin Zuluille. Toisen jakson alussa Jouni Matjuss kaadettiin maalintekotilanteessa ja Zulut saivat rangaistuspotkun. Jaakko Pulkkisen laukauksen kuitenkin KuFu-maalivahti nappasi kiinni. Vähän sen perään KuFu-maalivahdin avaus epäonnistui ja Juha Lehtonen pääsi 30 metristä laukomaan pallon tyhjään maaliin. Toinenkin maali syntyi KuFun epäonnistuneen purkupallon jälkeen ja Jaakko Pulkkinen viimeisteli tyylikkäästi läpiajon päätteeksi. Pari minuuttia ennen loppua KuFu sai vaparin hyvältä paikalta ja Sauli Tiilikainen laukoi upeasti kavennuksen. Mutta Zulut kuittasivat vielä yliajalla, kun Kalle Hirvonen riisti pallon 16 rajan sisällä ja laukoi loppunumerot 3-1.
Zulimanit nihkeään voittoon Warkaudessa, WJK/2-Zulut 1-3
Zulimanien voittoputki jatkuu. Vaikka ottelusta WJK:n reservejä vastaan meinattiin tehdä itse vaikea, niin lopulta Zulujen rutiini riitti kääntämään pelin 1-3 voitoksi toisella jaksolla.
Zulujen avauskokoonpano oli erinäisistä syistä hieman uudessa kuosissa, ja se näkyi varsinkin ensimmäisellä jaksolla. Ottelun alussa kotijoukkueen nuoret pelurit olivat terävämpiä ja Zuluilla meinasi olla vaikeuksia. WJK menikin ottelussa 1-0 johtoon ja oli vielä lähellä karata 2-0 johtoon, mutta läpiajon päätteeksi tuli hieman hätäinen laukaus. Vähitellen Zulut ottivat otteen ja ensimmäisen jakson lopussa paine oli enimmäkseen WJK:n maalilla. WJK:n puolustus kuitenkin pelasi ihan hyvin eikä Zuluille kovin montaa varsinaista maalipaikkaa ensimmäisellä jaksolla siunaantunut. Lopulta Antti Tiirikainen kuitenkin laukoi pelin tasoihin ja tauolle mentiin 1-1 -lukemissa.
Toiselle jaksolle Zulut ryhdistäytyivät ja aivan jakson alkuun Zulut menivät Juha Rannanheimon maalilla 1-2 -johtoon. Ja sen jälkeenkin Zulut hallitsivat peliä, syötöt napsahtelivat paremmin omille ja tilanteita alkoi sadella kohti WJK-maalia. Jarmo Kauppinen laukoi Zuluille 1-3 ja samalla päätöslukemat, tosin tilanteita oli Zuluilla vielä useampaankin maaliin. Toisella jaksolla Zulujen varmuus ja rutiini varmistivat voiton.
Zulut palasivat kesätauolta, Jippo/2 kaatui 5-0
Zulimanit palasivat kesätauon jälkeen pelikentille ja Joensuun Jipon reservijoukkue kaatui 5-0. Jonkin verran Zulujen pelissä oli hakemista kolmen viikon ottelutauon jälkeen, mutta lopulta voitto napattiin rutiinisuorituksella suht helposti.
Ottelun alku oli turhankin hermostunutta, eikä ennakkoasetelmiin nähden Jipon juniori-ikäisistä pelaajista koostunut joukkue ollut täysin altavastaajana. Ensimmäiset minuutit olivat ihan tasaväkistä peliä. Magnum Areenan keinonurmea oli muokattu ja kenttä oli entistä kimmoisampi, oliko sitten kentän vai kesätauon syytä, että Zuluilla pallo pomppi turhaan syötöissä ja haltuunotoissakin kesti ennen kuin pallo saatiin taas liikkeelle eteenpäin. Vähitellen kuitenkin joukkueiden tasoero näkyi ja kotijoukkueen onneksi ensimmäinen maali tuli jo ottelun alkupuolella. Ensimmäisen kerran verkko heilui noin vartin pelin jälkeen Jaakko Pulkkisen laukoessa rankkarin sisään, maaliin johtanut rangaistuspotku taisi kyllä tulla suht helposti. Jari-Pekka Thil lisäsi Zulujen johtoa 20 minuutin pelin jälkeen. Eipä sitten enää ollutkaan ottelun voittajasta epäselvyyttä, vaan Zulut runnoivat väkisin voittoon.
Toisella jaksolla vastustaja näytti hieman alistuneelta, eikä heillä tainut olla yhtään varsinaista maalipaikkaa. Zulujen peli taas pyöri ensimmäistä jaksoa paremmin ja Zulut kaunistelivat numeroita kolmella maalilla, Jaakko Pulkkinen viimeisteli vielä kaksi lisää ja Antti Tiirikainen onnistui kertaalleen.
Zulimanit kukistivat Riverballin 3-2
Zulimanit ottivat hienon voiton kolmosen odotetussa kärkikamppailussa, Riverball kaatui vaiherikkaassa ja hyvätasoisessa ottelussa numeroin 3-2.
Ottelun alku oli molemmilta joukkueilta hieman hermostunutta peliä, eikä syötöt löytäneet omia pelaajia rankkasateen kastelemalla kentällä. Vähitellen Zulut ottivat keskialueen hallintaan ja olivat terävämmin lähes kaikissa palloissa, Riverball taas pallon saatuaan pyrki heittämään pitkää palloa vikkelille kärkimiehille. Sitten kun Zulujen peli alkoi kulkea laitojen kautta niin tilanteitakin alkoi ropista ja vähitellen Riverball-puolustus oli vaikeuksissa. Ensimmäinen Zulujen todellinen maalipaikka syntyi, kun Jaakko Pulkkista vedettiin jaloille ja pallo vietiin pilkulle. Juha Rannanheimon laukauksen kuitenkin Riverballin maalivahti torjui, eikä jälkitilannekaan vielä tuonut tulosta. Lopulta 25 minuutin jälkeen Petteri Ovaskan laukaus löysi tiensä maaliin ja lukemiksi 1-0. Jatkoa seurasi ja Zulut painoivat peliä kohti Riverballin maalia. Jaakko Pulkkinen lisäsi Zulujen johtoa upealla lähes saksipotku-tyylisellä maalillaan. Ensimmäisellä jaksolla Riverballilla oli pari lähes läpiajotilannetta ja muutama muu, mutta Zulu-puolustus kesti eikä Jarno Kauhanen Zulu-maalilla joutunut edes pahemmin venymään.
Aivan toisen jakson alussa Zuluilla oli hyvä ote, mutta heti perään Riverball kuittasi kavennuksen ja peliin tuli entistä enemmän taistelua. Zulut saivat lisää kylmää vettä niskaan 56 minuutin pelin jälkeen, kun Teemu Honkonen otti hölmön toisen varoituksen ja lensi pihalle, kun ehdotti Riverball-pelaajan taklauksesta keltaista korttia. Peli meni uusiin puihin. Vaikka Riverball ottikin otteen pelistä, niin todellisiin maalipaikkoihin se ei oikein päässyt. Zulut taistelivat ja puolustivat tiiviisti, ja ajoittain punaiset pääsivät vajaallakin ihan hyvin luomaan tilanteita Riverballin päätyyn. Noin 83 minuutin kohdalla vaihdosta kentälle tullut Antti Savolainen pamautti peliin tultuaan ensimmäisellä kosketuksella pallon maaliin ja peli vaikutti ratkenneen. Riverball sai vielä yliajalla Joona Vartiaisen toisella osumalla hieman lohdutusta, mutta Zuluille ansaittu ja makea taisteluvoitto.
Zulimanien vahva vire jatkuu, SiPS-Zulut 0-7
Zulimanien peli näyttää olevan uomissaan, tällä kertaa sen sai kokea kärkikamppailussa SiPS. Zulut tyrmäsivät SiPSin jaksojen alun maaleilla, ja toisen jakson alun maalista SiPS ei enää noussut vaan toisella jaksolla Zulut iskivät taululle komeat 0-7 -lukemat.
Heti ottelun alussa, jo noin puolen minuutin, kohdalla peli oli 0-1. Tiukan karvauksen tuloksena pallo maalille ja Petteri Ovaska viimeisteli punaiset johtoon. SiPSin kannalta se oli varmasti pahin mahdollinen alku ja siitä toipuminen kesti hieman. Zulut saivat SiPS-maalille useampiakin tilanteita, mutta viimeistely oli hieman hätäistä ja useat laukaukset viuhuivat ohi maalin. Vähitellen myös SiPS pääsi peliin mukaan ja peli aaltoili ajoittain päästä päähän. Kuitenkaan kummankaan joukkueen viimeistely ei onnistunut, ja myös molempien joukkueiden maalivahdit venyivät hienoihin pelastuksiin. Kaikin puolin hyvää ja vauhdikasta peliä, alusta alkaen kuitenkin Zulut olivat niskan päällä.
Toinen jakso alkoi samalla tavalla, jälleen Zulut katkoivat keskialueella ja ensimmäisestä hyökkäyksestä Antti Tiirikainen laukoi Zulut 0-2 johtoon. Tämä taisi tyrmätä lopullisesti vastustajan. Sen jälkeen Zulut dominoivat peliä ja nakuttivat upealla pelillä taululle 0-7 numerot. Zulujen viedessä vastustajaa, SiPSiläiset olivat askeleen jäljessä ja joutuivat rikkomaan suht paljon, mutta tuomari salli vastustajalta aika kovat otteet. Kaiken lisäksi tästä palkittiin Zuluja ja punaiset joutuivat pelaamaan reilun vartin kymmenellä miehellä, kun Kalle Hirvonen näki punaista huomautettuaan yhdestä tuomarin tuomiosta. Mutta ei se mitään, vajaallakin Zuluilta taisi vielä syntyä useampikin maali. Ottelussa maalin makuun pääsivät Petteri Ovaska, Antti Tiirikainen, Roope Kekäläinen, Jari-Pekka Thil, Antti Savolainen, Jouni Matjuss ja Jaakko Pulkkinen. Aivan lopussa myös SiPS-pelaaja lopulta lensi pihalle kahdella kortilla väärien otteiden takia.
Kolmosen kärkikahinat jatkuvat Zuluilla vielä ennen kesälomaa, Riverball saapuu Väinölänniemelle perjantai-iltana, ottelu alkaa klo 19.
Zulut jyräsivät JoPSin 8-2
Varsinkin ensimmäinen jakso oli kotijoukkueelta todella hyvää peliä, syöttöpeli kulki ja vaihtelevilla hyökkäyksillä onnistuttiin luomaan hyviä tilanteita kohti JoPS-maalia. Ensimmäisen kerran verkko heilui reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun vapaapotkun jälkitilanteesta Tuomas Honkonen viimeisteli maalin edestä 1-0. Jaakko Pulkkinen lisäsi kahdella osumallaan Zulujen johtoa ja kun JoPS-pelaajat vielä söhläsivät kertaalleen pallon omaan maaliin, niin peli oli ratkennut jo ensimmäisellä jaksolla. Kaikin puolin mallikasta peliä Zuluilta, JoPSin muutamat hyökkäykset tulivat Zulujen huolimattomista syötöistä ja pallon menetyksistä keskialuella, muuten JoPS oli aikalailla aseeton.
Toisella jaksolla sama meno jatkui, ehkä ensimmäisen jakson lopussa ja toisen alussa Zulujen ote hieman löystyi eikä oltu enää aivan niin hanakasti irtopalloissa. Edelleen kuitenkin nätti syöttöpeli kulki. Juha Rannanheimon vaparimaalilla Zulut menivät vielä 5-0 johtoon. Sitten Zulu-puolustuksen hölmöilyistä aina vaarallinen Raipe Harinen pääsi kaventamaan. Mutta myös Jaska lisäsi maalisaldoaan vielä kahdella osumalla ja Jouni Matjuss iski kertaalleen, lisäksi Harinen viimeisteli vielä JoPSille toisen lohdutusmaalin.
Juhannuksen jälkeisellä viikolla Zulujen pelit jatkuvat kärkikamppailuilla SiPSiä ja Riverballia vastaan.
Zulut voittoon LehPasta toisen jakson maaleilla
Zulimanit ottivat lopulta 3-0 voiton LehPasta. Zulut hallitsivat näennäisesti peliä jo ensimmäisellä jaksolla, mutta vasta tauon jälkeen syöttöpeli alkoi kulkea ja tuloksena syntyi kolme hienoa maalia.
Heti ottelun alkuun LehPan puolustus oli vaikeuksissa, kun Zulut karvasivat hyvin. Kuitenkin kotijoukkueen syöttöpeli hieman takerteli, eikä selkeisiin maalipaikkoihin asti Zulut päässeet. Muutama hässäkkä LehPa-maalille syntyi lähinnä erikoistilanteista. Vähitellen LehPa pääsi peliin mukaan, mutta ainoastaan muutamalla vastahyökkäyksellä se sai pientä painetta Zulu-maalin suuntaan, mutta aika heikoiksi yritykset jäivät. Suurin osa pelistä käytiin LehPan puolustusalueella, mutta ensimmäinen jakso edettiin kuitenkin tasalukemissa 0-0.
Toiselle jaksolle Zulut hakivat vaihdoilla lisää virtaa ja tulostakin alkoi syntyä. LehPa oli entistä enemmän altavastaajana ja Zulujen onnistuneen syöttöpelin kautta alkoi maalipaikkoja tulla. Oikean laidan kautta onnistuttiin luomaan kaksi hyökkäystä, joista Zulut painelivat 2-0 johtoon. Ensimmäisen maalin puski Jaakko Pulkkinen ja toisen ohjasi maalin perukoille Petteri Ovaska. Zuluilla alkaa olla kasassa lähes ehjänä oleva porukka, ottelussa oli täysi miehitys ja myös kaikki vaihdot suoritettiin. Zulujen vahvuutena näyttäisi olevan laaja materiaali, sillä tänään saatiin vaihdosta tuoretta voimaa kehiin. Ja kolmas maali oli pääasiassa vaihdosta tulleiden rakentelema upea sommitelma, jonka Juha Lehtonen sai viimeistellä. Zulut voittoon LehPasta toisen jakson maaleilla
Zulimanit ottivat lopulta 3-0 voiton LehPasta. Zulut hallitsivat näennäisesti peliä jo ensimmäisellä jaksolla, mutta vasta tauon jälkeen syöttöpeli alkoi kulkea ja tuloksena syntyi kolme hienoa maalia.
Heti ottelun alkuun LehPan puolustus oli vaikeuksissa, kun Zulut karvasivat hyvin. Kuitenkin kotijoukkueen syöttöpeli hieman takerteli, eikä selkeisiin maalipaikkoihin asti Zulut päässeet. Muutama hässäkkä LehPa-maalille syntyi lähinnä erikoistilanteista. Vähitellen LehPa pääsi peliin mukaan, mutta ainoastaan muutamalla vastahyökkäyksellä se sai pientä painetta Zulu-maalin suuntaan, mutta aika heikoiksi yritykset jäivät. Suurin osa pelistä käytiin LehPan puolustusalueella, mutta ensimmäinen jakso edettiin kuitenkin tasalukemissa 0-0.
Toiselle jaksolle Zulut hakivat vaihdoilla lisää virtaa ja tulostakin alkoi syntyä. LehPa oli entistä enemmän altavastaajana ja Zulujen onnistuneen syöttöpelin kautta alkoi maalipaikkoja tulla. Oikean laidan kautta onnistuttiin luomaan kaksi hyökkäystä, joista Zulut painelivat 2-0 johtoon. Ensimmäisen maalin puski Jaakko Pulkkinen ja toisen ohjasi maalin perukoille Petteri Ovaska. Zuluilla alkaa olla kasassa lähes ehjänä oleva porukka, ottelussa oli täysi miehitys ja myös kaikki vaihdot suoritettiin. Zulujen vahvuutena näyttäisi olevan laaja materiaali, sillä tänään saatiin vaihdosta tuoretta voimaa kehiin. Ja kolmas maali oli pääasiassa vaihdosta tulleiden rakentelema upea sommitelma, jonka Juha Lehtonen sai viimeistellä. PAVE - Zulut 0-3
Zulimanit hakivat sarjapisteet Iisalmesta 0-3 voitolla PAVEsta. Näytti sille, että Zulujen kesäkunto ja pelituntuma alkaa pikku hiljaa löytyä, eikä kotijoukkueelle annettu juurikaan mahdollisuuksia.
Iisalmelainen PAVE on aloittanut sarjan hyvin, ja suht isokokoinen joukkue pyrkikin pelaamaan omilla vahvuuksillaan: pitkillä palloilla hyökkäykseen ja pakottamaan vastustajan avaamaan myös pitkillä palloilla. Zulujen liike oli kuitenkin hyvää ja peliä pystyttiin avaamaan keskikentän kautta sekä pelaamaan myös laitojen kautta, josta saatiin luotua hyviä tilanteita PAVE-maalille. Kotijoukkueella oli pari tilannetta ottelun alkupuolella, mutta tolppaa lähemmäksi se ei päässyt. Zulut pyrkivät iskemään painetta PAVE-puolustukseen tiukalla karvauspelillä ja parinkymmenen minuutin kohdalla alkoi tapahtua. Hyvä karvaus tuotti tulosta ja pallo pelattiin takaviiston Jani Korhonen, joka pamautti unelmalaukauksen takayläkulmaan. Ja noin viisi minuuttia myöhemmin PAVE puolustus oli taas ylitsepääsemättömissä vaikeuksissa ja Jaakko Pulkkinen laukoi 0-2.
Toisella jaksolla Zulut hallitsivat peliä selkeämmin ja vastustajalta alkoi liike loppua. Kuitenkaan Zulujen viimeiset syötöt maalintekopaikkoihin eivät onnistuneet ja lisämaalit olivat tiukassa. Zulujen kolmas maali syntyi rankkarista, Jari-Pekka Thil haastoi hyvin isokokoista PAVE-puolustajaa, jolla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin rikkoa. Jaakko Pulkkinen lisäsi maalisaldoaan varmalla rangaistuspotkumaalilla. PAVEn ainoat tilanteet toisella jaksolla olivat muutamat erikoistilanteet, joista se ei kuitenkaan onnistunut vaikka Zulumaalille nostettiin puolustuksesta asti porukkaa.
Zulut niittasivat OuPan nurin 11-0
Zulimanit palasivat pikaisesti voittojen tielle ja nyt voitto otettiinkin todella selkeästi, OuPa kaatui 11-0. Tällä kertaa oli tarjolla onnistumisia, mutta se on suoraan sanottava, että OuPa ei kuulu tähän sarjaan.
Heti ottelun alusta lähtien kävi pelin juoni selväksi, Zulut pelasivat ja OuPa pyristeli vastaan. Peliä käytiin pääasiassa Zulujen hyökkäysalueella, mutta ensimmäisellä jaksolla vastustaja jaksoi vielä puolustaa ja sai pidettyä pelin inhimillisissä lukemissa. Zulujen taukojohto oli Jarmo Kauppisen kolmella maalilla 3-0. OuPan maalivahdin muutamat pelastukset olivat joukkueen parasta antia. Mutta kaiken lisäksi jo ensimmäisellä jaksolla oli havaittavissa pientä väsymystä vastustajassa.
Toiselle jaksolle Zulut tekivät useita vaihtoja ja näin saatiin entistä enemmän laitettua vastustajaa ahtaalle. Hyökkäysten vyöryessä kohti OuPan maalia alkoi verkkokin heilumaan tiiviimpää tahtia. Lopputulos oli tyly 11-0, joka kertoo pelin kulun ja joukkueiden tasoeron. Zulujen maalintekijät olivat Jarmo Kauppinen 3, Jaakko Pulkkinen 3, Roope Kekäläinen 1, Juha Lehtonen 1 sekä kaikkien iloksi Kuopioon ja kokoonpanoon palanneet Hollannin matkaaja Samuli Kokkonen 2 osumaa ja tältä keväältä opinnot loppuun saanut Antti Tiirikainen viimeisteli yhden maalin.
Zuluille tappion paikallispelissä, KuFu - Zulimanit 3-2
Zulimanit kärsivät tappion Kolmosen Kuopion paikalliskamppailussa KuFua vastaan. KuFu nappasi pinnat 3-2 voitolla. Zulujen pelistä puuttuu nyt jotain olennaista, tuttu rentous ja pelihuumori ovat kateissa.
Zulujen pelissä näkyvät samat ongelmat kuin esimerkiksi edellisessä sarjapelissä. KuFun pelaajat olivat terävimmin kaksinkamppailuissa ja Zulu-pelaajat jäivät katselemaan tilanteissa. Sen lisäksi jalkapallon perusasioissa oltiin huolimattomia ja hätäisiä, palloja ei oikein saatu haltuun ja jos saatiin niin syötöt eivät löytäneet omia, palloa vaan roiskittiin ylöspäin. Ja kun KuFu meni ottelun alussa johtoon, niin Zulujen peli meni väkisin vääntämiseksi. Zuluilla oli omat hyvät tilanteensa, jopa useampi kuin KuFulla, mutta ainoastaan Anssi Neuvonen onnistui maalinteossa tasoittamaan pelin 1-1 lukemiin. KuFu taas iski hyvällä prosentilla saamistaan tilanteissa. Lähes poikkeuksetta KuFun tilanteet alkoivat Zulujen virheistä. Kun KuFun pelaajista kaksi maalia iskenyt Jarno Korva oli terävänä Zulujen kuudentoista alueen sisällä niin tauolla oltiin 2-1 KuFun johdossa.
Toisella jaksolla peli oli ehkä hivenen enemmän Zulujen hallinnassa ja syöttöpelissä onnistuttiin jo vähän paremmin. KuFu taas pyrki puolustamaan johtoaan sekä iskemään vastahyökkäyksillä, joiden kanssa Zulu-puolustus oli toistuvasti vaikeuksissa. KuFu onnistuikin hankkimaan rangaistuspotkun, josta Janne Savolainen laukoi 3-1. Zulut painostivat lopussa kovasti ja kavennuskin saatiin aikaiseksi viime minuuteilla, kun Jaakko Pulkkinen laukoi rankkarista 150:nnen maalinsa Zulu-paidassa. Siitä ei paljon iloa irronnut, kun edes tasapeliin asti Zulujen taistelu ei riittänyt tai ennemminkin taistelu ei tänään vaan ollut riittävää.
Zuluille 4-1 voitto WJK/2:sta
Zulimanit ottivat kolme pinnaa voitolla Warkaus JK:n kakkosjoukkueesta. Ottelu alkoi Zuluilta loistavasti ja nopeasti oltiin 2-0 johdossa, mutta sen jälkeen pelaaminen loppui. WJK päästettiin peliin mukaan ja tehtiin peli itselle vaikeaksi. Päätösnumerot kuitenkin lopulta Zuluille 4-1.
Ottelu alkoi Zulujen kannalta loistavasti ja jo alle minuutin pelin jälkeen päästiin tuulettamaan maalia. Zulu-hyökkäyksen päätteeksi vastustajan maalivahti haparoi ja parilla syötöllä pelattiin avoin paikka Kalle Hirvoselle maalin eteen ja Kalle ohjasi pallon mahalla maaliin. Hyvä ote jatkui ja Jaakko Pulkkinen laukoi yhdeksännellä minuutilla vapaapotkusta 2-0. Joku ehkä ajatteli ottelun jo ratkenneen, mutta toisen maalin jälkeen Zuluilta katosi ote täysin, liike loppui, syötöt eivät enää löytäneet omia ja kaksinkamppailutkin otettiin liian löysästi. Liian hyvä alku kostautui ja vastustajan nuori porukka pääsi peliin mukaan, WJK/2 pääsi hyökkäämään karkeista Zulujen virheistä. Yhdessä tilanteessa vieraiden hyökkääjä kaadettiin maalipaikassa ja pallo pilkulle, josta pelin kavennus. Taukoon asti pelaaminen oli haparoivaa molemmilta joukkueilta.
Toiselle jaksolle Zulut hieman ryhdistäytyivät, mutta paljon pelistä puuttui. Aivan täyden iltapuhteen Zulut joutuivat tekemään voiton eteen. Vaikka vastustajalla ei todellisia maalipaikkoja oikein ollut, niin vasta toisen jakson puolivälissä ottelu alkoi ratketa, kun Roope Kekäläinen laukoi 3-1 numerot. Vielä viimeisellä kympillä Jaakko Pulkkinen ampui rankkarista 4-1. Lopulta suht selkeä voitto, mutta ei todellakaan hyvällä esityksellä.
Zulimanit avasivat sarjan voitolla, Jippo/2 - Zulut 1-3
Kolmosen sarja starttasi torstai-iltana Joensuussa, kun JIPPO/2 ja Zulimanit kohtasivat avausottelussa. Zulut nappasivat pelistä pisteet ansaitusti ja odotetusti 1-3 voitolla, mutta Jipon kakkosjoukkue pisti kyllä hanttiin.
Kotijoukkue Jippo/2 aloitti ottelun terävämmin, odotetusti joukkue saattaa olla yllättävä, jos se edustuksesta apuja. Zulut taas joutuivat peliin hieman siipirikkoisena. Kuitenkin vähitellen ottelun edetessä myös Zulut pääsivät peliin paremmin mukaan ja hallinta kääntyi Zuluille. Tärkeä avausmaali syntyi reilun parinkymmenen minuutin kohdalla, kun Jouni Matjuss vei Zulimanit johtoon, ja ote oli entistä vahvemmin Zuluilla.
Toisella jaksolla Zulut vievät peliä selkeästi, syöttöpeli kulki paremmin ja paremmin. Miltei heti jakson alkuun maaliinkin asti pallo löysi tiensä, kun Jouni Matjuss viimeisteli 0-2. Kotijoukkueen mahdollisuudet oli lähinnä iskeä vastahyökkäyksillä ja sellaisen tuloksena syntyikin kavennus. Kuitenkin lopullisen 1-3 niitin iski Jaakko Pulkkinen rangaistuspotkusta.
Sarja on nyt avattu voitolla ja kulunutta sanontaa käyttäen: Tästä on hyvä jatkaa...
Zulut kaatoivat PAVEn harjoitusottelussa 3-0
Zulimanit pelasivat viimeisen harjoitusottelun ennen sarja-avausta, siinä PAVE kaatui selkeästi 3-0. Zulujen aloituskokoonpano oli edellisistä peleistä taas muuttunut jonkin verran, mutta se ei tahtia haitannut ja lopulta PAVE jäi ilman mahdollisuuksia.
Ottelu alkoi sähäkästi, heti ottelun alkuun PAVE sai yhden tilanteen ja Zulut lähes heti perään hyvän maalipaikan. Sen jälkeen ottelu hieman tasaantui ja kahinoita käytiin jonkin aikaa pääosin keskialueella. Zulujen yritys oli hyvää ja oikeita asioita pyrittiin tekemään, mutta pelinrakentelu oli ensimmäisellä jaksolla hieman liian hätäistä. Kuitenkin painetta onnistuttiin luomaan vastustajan päätyyn ja vastustaja muun muassa kiroili itselleen muutamat varoitukset. Ratkaisevasti Zulujen peli vapautui, kun Tuomas Honkonen pommitti punaiset johtoon, todella upea vapari upposi etuyläkulmaan maalikehikkoja hipoen.
Toisella jaksolla maltettiin sitten enemmän antaa helppoja syöttöjä ja palloa saatiin pelattua hallitusti hyökkäysalueelle. Näin hyviä hyökkäyksiä alkoi vyöryä PAVE-maalille. Niistä Jouni Matjuss onnistui kaksi kertaa viimeistelyssä ja lopulta Zulut ottivat melko selkeästi voiton. PAVE ei päässyt hätyyttelemään Zulu-maalia aivan alun tilanteen jälkeen, eikä oikeastaan lainkaan toisella jaksolla. Muutamat PAVEn kulmapotkutkin Zulu-puolustus siivosi nätisti pois. Sen sijaan ottelun toisella jaksolla Zuluilla oli hyvät maalipaikat useampaankin osumaan.
Zulujen sarjakausi alkaa torstaina 3.5. JIPPO/2:n vieraana Joensuussa.
Zulut - WJK 2-1
Zulimanit voittivat Warkaus JK:n harjoitusottelussa maalein 2-1. Katkeran cup-tappion jälkeen Zulujen otteet olivat terästyneet, nyt oltiin paremmin tilanteissa ja kaksinkamppailuissa hereillä. Kakkoseen valmistautuva WJK oli melko aneeminen, Zulut olivat pelissä pääosin parempia ja terävämpiä.
Litmasen hiekkakentällä käydyssä ottelussa ei hienouksia nähty, sen verran pallo pomppi epätasaisella alustalla. Zulut menivät johtoon, kun Roope Kekäläisen komea kaukolaukaus yllätti WJK:n maalivahdin. Toisella jaksolla Jaakko Pulkkinen laukoi rangaistuspotkusta Zulut 2-0 johtoon. Maalipaikkoja Zuluilla oli muutenkin enemmän, WJK pääsi selkeämmin painostamaan ainoastaan ottelun loppupuolella. Zulut hieman hyytyivät lopussa, koska joutuivat otteluun vain yhdellä vaihtomiehellä. Edellinen Riverball-ottelu vaati veronsa ja Zulujen sairaslista piteni, muitakin poissaoloja lauantain ottelussa oli. Kaikesta huolimatta jalkeille saatu porukka taisteli erinomaisesti ja sisuuntuneena. WJK kavensi ottelun loppupuolella vapaapotkusta, mutta lopussa ei enää varsinaisia maalintekotilanteita Zulu-maalille tullut. Itse asiassa Zuluilla oli paremmat paikat vielä lopun nopeissa vastahyökkäyksissä.
Cupissa tuli tappio Riverballille jatkoajalla
Zulujen taival Suomen Cupissa päättyi, kun Riverball vei voiton jatkoajalle menneessä ottelussa lopulta numeroin 2-4. Kamppailu oli hyvää futista ja tiukkaa taistelua. Zuluilla oli omat mahdollisuudet voittoon varsinaisella peliajalla, mutta yhden ulosajon rasittamana Zulut joutuivat lopulta taipumaan.
Molemmilla joukkueilla oli täysi rähinä päällä heti alusta alkaen ja pelissä oli tunnetta, tiukkaa taistelua ja kovia otteita. Zulut menivät pelissä johtoon nopealla hyökkäyksellä oikealta laidalta ja Petteri Ovaskan keskitys löysi Jaakko Pulkkisen, joka niittasi 1-0. Kuitenkin harmittavasti Riverball tasoitti lähes samantien, oman maalin edessä ei oltu riittävän teräviä ja vastustaja pääsi rokottamaan. Zulut menivät uudelleen johtoon kulmapotkusta, etutolpan hässäkästä pallo painui maaliin Jouni Matjuksen käden kautta.
Toisen jakson alkuun Riverball onnistui jälleen tulemaan tasoihin, Zulu-puolustusta vietiin laidassa ja siitä kehkeytyneessä tilanteessa oli vastustaja jälleen ensimmäisenä irtopallossa ja tolpasta kimmonneen pallon laukoi maalin Toni Tanninen. Toinen jakso, kuten koko ottelun oli tasaväkistä ja tiukkaa vääntöä. Zuluille tarjottiin voittoa, kun kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua tuomittiin käsivirheestä Zuluille rankkari. Riverballin maalivahti kuitenkin nappasi Jounin rankkarin kiinni. Pelin kannalta käännekohta oli epäonnistuneen rankkarin lisäksi lähes heti sen jälkeen Jari-Pekka Thilin ulosajo. Zulut kuitenkin vielä vyöryttivät hyökkäyksiä kohti Riverball maalia vajaallakin, mutta tuloksetta. Mentiin jatkoajalle.
Jatkoajalla Toni Tanninen laukoi komean voittomaalin Riverballille vapaapotkusta, eikä Zulut enää vajaalla saaneet tasoitusta vaikka hyvin taisteltiin ja muutama hyvä tilannekin vielä onnistuttiin luomaan. Sitten kun panostettiin hyökkäyksiin, niin Riverballin Matias Mononen onnistui vielä tekemään loppunumeroiksi 2-4.
Kesää ajatellen tämä varmasti tsemppaa Zuluja. Peli oli sen verran hyvätasoinen, että kesällä varmasti nähdään sarjassa hyviä taisteluja.
SiPS kaatoi Zulimanit 2-1
Zulimanit hävisivät SiPSille talvisarjan ratkaisuottelun 2-1 ja SiPS kuittasi talvisarjan mestaruuden. Zulut hallitsivat ottelua, mutta vastustaja puolusti tiiviisti ja viimeisenä lukkona SiPSiä piti pystyssä maalivahti loistotorjunnoillaan. Toisella jaksolla SiPS onnistui kahdesti maalinteossa ja Zulut lukuisista paikoista vain kerran.
Zulimanit etenivät helposti Suomen cupin toiselle kierrokselle. Zulut tulivat otteluun latautuneena ja hyvällä sykkeellä. Ottelun ratkaisut tulivat jo ottelun alussa, kun Zulut painelivat useamman maalin johtoon ja lopulta päätösnumeroiksi iskettiin 1-8.
Zulimanit teurastivat Kings A:n 9-0
Kingsin A-junnut olivat täysin vailla mahdollisuuksia Zuluja vastaan talvisarjan jatkopelissä. Zulujen peli ei edes ollut mitenkään kovin hyvää, mutta silti oltiin kaikessa aivan eri tasoa kuin vastustaja. Toisella jaksolla vastustajalta poistettiin kentältä jopa kolme pelaajaa ja loppunumerot olivat tylyt 9-0.
Zulujen syöttöpeli oli varsinkin ensimmäisellä jaksolla hieman huolimatonta ja pelistä meinattiin tehdä itse vaikeaa. Kuitenkaan missään vaiheessa peliä ei ollut paremmasta epäselvyyttä. Vastustaja jaksoi ensimmäisen puolikkaan vielä puolustaa suhteellisen hyvin ja tauolla oltiin vain 2-0 lukemissa. Toisella jaksolla peli sitten repsahti lopullisesti, kun kolme Kingsin pelaajaa näki punaista ja kaikki ulosajot tulivat ihan aiheesta. Luvut olisivat voineet olla vieläkin rumemmat, sillä varsinkin toinen jakso pelattiin täysin yhtä maalia. Verkkoja heiluttivat Petteri Ovaska, Jouni Matjuss ja Juha Rannanheimo 2 kertaa, sekä kerran Jari Partanen, Jaakko Pulkkinen ja Timo Koponen. (24.3.2007)
Zulimanit - JIPPO/2 5-0
Zulimanit jättivät JIPPO/2:n vaille mahdollisuuksia talvisarjan ottelussa. Nyt oli siirrytty ahtaista kuplahalleista ulos ja ensimmäinen peli ulkona oli vielä ajoittain hakemista. Peli oli koko ajan Zulujen hallinnassa ja maalinteossa onnistuttiin 5 kertaa, paikkoja tosin oli useampaankin osumaan.
Zulut veivät peliä alusta alkaen ja joukkue onnistui suunnitellusti hyödyntämään kentän koko leveydeltä ja laitojen kautta syntyi useita hyviä tilanteita JIPPO-maalille. Näin syntyi myös suurin osa maaleista, maalinteossa onnistuivat kaksi kertaa Jari Partanen ja Jouni Matjuss, sekä kerran Jani Korhonen. Vastustajalla maalintekopaikat olivat vähissä. JIPPO oli saanut mukaan muutaman pelaajan ykkösjoukkueen ringistä, joiden ansiosta he pystyivät edes jonkin verran laittamaan kampoihin. Zulut olivat kuitenkin vahvempia, eikä voittajasta ollut epäselvyyttä. (17.3.2007)
Zuluille 6-1 voitto KuPSin B-junnuista
Zulimanit ottivat talvisarjassa odotetusti selvän voiton KuPSin B-junioreista. Vaikka varsinkin ottelun alussa vikkelät junnut laittoivat hanttiin, niin ei heillä ollut lopulta mahdollisuuksia vaan Zulut nakuttivat 6-1 lukemat.
Olisikohan lauantai-aamun aikainen ajankohta vaikuttanut, sillä ottelun alussa Zulu-puolustus oli hieman unessa ja KuPSin pojat menivät ensimmäisestä tilanteestaan johtoon. Zulut pääsivät melko nopeasti tasoihin, mutta vieläkin oli mukana huolimattomuutta ja vastustaja sai mahdollisuuden mennä uudelleen johtoon rankkarista. Jara Kauhanen kuitenkin paikkasi virheensä ja torjui rankkarin. Se taisi lopultakin herättää Zuluryhmän, eikä sen jälkeen vastustajalla ollut juurikaan mahdollisuuksia. Varsinkin toisella jaksolla peli kulki ja syntyi muutama hieno maalikin. Zulujen pelaaminen on kuitenkin vielä ailahtelevaa, ja välillä oli yllättävänkin vaikeaa vikkeliä poikia vastaan. (17.2.2007)
Zulut hävisivät WJK:lle 2-3
Lauantai-iltana pelatussa harjoitusottelussa Zulut hävisivät lopulta 2-3 numeroin Warkaus JK:lle. Tasaisessa pelissä molemmilla joukkueilla oli hyvät hetkensä, mutta paljon on parannettavaa varmasti molemmilla joukkueilla kesää kohti mentäessä.
Itse peli alkoi tasaväkisesti ja aivan alkuun ei kumpikaan joukkue päässyt vaarallisiin tilanteisiin. Lauantaina ensi kertaa Zulu-puolustuksessa esiintyi Jani Turunen ja alusta asti Zuluilla tuntui olevan peli ihan hyvin kontrollissa. WJK kuitenkin pääsi yllättämään ja iski avausmaalin, kun lopulta sai ensimmäisen varsinaisen hyökkäyksensä aikaan. Zulujen kuittaus tuli lähes heti, kun Jouni Matjuss laukoi pelin tasoihin. Toisen jakson alkuun Zulut veivät peliä ja tuloksena siitä 2-1 johto Jaakko Pulkkisen maalilla. Vain parilla vaihtomiehellä peliin joutunut Zululauma taisi hieman väsyä ja viimeisellä parilla kymmenellä minuutilla WJK tuli tasoihin, sekä lopulta rankkarimaalilla vielä ohi. (3.2.2007)
Zulujen kausi alkoi komealla voitolla, PK-37 kaatui 1-3
Talvisarja starttasi Zulujen osalta Iisalmessa PK-37:n vieraana. Ensi kertaa uusina pelaajina punanutuissa esiintyivät Jari Partanen, Jani Korhonen, Sami Kinnunen ja Anssi Neuvonen.
Näin talvella peli on aina vähän hakusessa ja tietysti Zulujen pelissä näkyi, ettei tänä vuonna ole vielä ehditty vetämään pallotreenejä. Joukkue kuitenkin osoitti, että tuntuma ei ole täysin hukassa vaikka toistaiseksi onkin keskitytty vain peruskunnon hakemiseen.
Ottelun ensimmäinen jakso oli tasaista vääntöä. Pallo poltteli pelaajien jaloissa, mutta vauhtia pelissä kuitenkin riitti. Molemmille joukkueille avautui yhdet avoimet maalitekopaikat, ne kuitenkin kilpistyivät maalivahtien loistotorjuntoihin. Sitten 40 minuutin kohdalla Zulu-tulokas Jari Partanen murtautui väkisin läpi PK-37:n puolustuksesta ja niittasi Zulut taukojohtoon.
Toisella jaksolla PK-37 ei enää päässyt peliin mukaan, vaan Zulut hallitsivat tapahtumia. Tuomas Honkonen viimeisteli kulmapotkun jälkeisestä tilanteesta Zulut 0-2 -johtoon. Zulujen kolmas maali oli sitten loistavan syöttöpelin tulos, jossa pallo tarjoiltiin lopulta avoimeen maalipaikkaan, josta Jouni Matjuss laukoi Zulut jo kolmen maalin johtoon. PK-37 onnistui vielä kaventamaan nopean rajaheiton jälkeen, mutta siihen se jäi ja 1-3 voitto Zuluille. (27.1.2007)
Zulimaneille futsal-mestaruus
Vuosi 2007 avattiin iloisesti, kun Zulujen Futsal-joukkue nappasi toisen kerran putkeen Itä-Suomen piirin futsal-mestaruuden. Nilsiässä pelatussa kuuden joukkueen turnauksessa Zulimanit voittivat kaikki pelinsä ja finaalissa kaatui NP-H:n vanhat Haukat. PappaZulut sijoittuivat turnauksessa pronssille.
Mestarijoukkueessa pelasivat: Matti Lyytinen (mv), Roope Kekäläinen, Kalle Hirvonen, Juha Rannanheimo, Jouni Matjuss, Jari Partanen, Antti Savolainen, Tero Juntunen ja Petteri Ovaska. (6.1.2007)
|