Nuorten jalkapallo on kehittynynt Suomessa huimasti- tyttömaajoukkueelle paikka MM- kisoihin!

Vaikka Suomi ei kuulu jalkapallon kärkimaihin, jalkapallon tulevaisuus sen sijaan näyttää tällä hetkellä Suomessa erittäin lupaavalta. Suomen nuoret ovat viime vuosina niittäneet jalkapallossa menetystä myös kansainvälisellä tasolla ja lajin harrastajamäärät ovat jatkuvassa nousussa. Kaikkien yllätykseksi Suomi on hivuttautunut lähes huomaamatta maailman huipulle nuorten jalkapallossa. Jalkapallon uusi sukupolvi on laittanut riman korkealle ja tulevaisuudessa mikä vaan on mahdollista näille nuorille.

Todisteena Suomen nuorten jalkapallon huimasta kehityksestä on ollut Suomen tyttömaajoukkueen odottamattoman hyvä menestys alle 17- vuotiaiden EM- kisoissa. Suomi voitti EM- kisojen alkusarjassa Hollanin ja Liettuan. Hallitsevaa mestaria Saksaa vastaan joukkue koki tappion. Suomen joukkue ei kuitenkaan lannistunut tästä, ja välierässä Suomi voitti Espanjan. Seuraavassa ottelussa Suomelle tuli vastaan Englanti. Liettuassa pelatussa ottelussa Suomi nousi 1-0 tappioasemasta upeaan 2-1 voittoon. Ensimmäisellä puoliajalla Suomen joukkueella oli vaikeuksia ja Englanti sai tehtyä ottelun avausmaalin, edes Suomen maalilla loistavasti pelannella Koivusella ei ollut mitään tehtävissä. Tauolla asioita käytiin valmentajan kanssa läpi ja tämä näkyi toisessa erässä, jossa Suomen ilme oli täysin erilainen. Suomi teki kaksi maalia ja nousi upeasti otteluun voittoon. Voitto toi Suomelle EM- kisojen kolmannen sijan ja kisapaikan ensi talven Uruguayn MM- kisoihin. Kyseessä on historiallinen saavutus Suomelle, sillä Suomi ei ole koskaan aikaisemmin pelannut alle 17- vuotiaiden MM- kisoissa.

Mikä sitten on tämän yhtäkkiä tulleen menestyksen salaisuus? Kuinka Suomi on onnistunut nousemaan jalkapallon niinsanotuista ”pohjamudista” ja pistämään kampoihin jopa Englannille, jossa koko laji on alunperin kehitetty? Positiivisten muutosten tuulten takana on tietenkin valmennusjohto ja valmennustyylin muutos. Suomen valmennuskulttuuri koki laajoja muutoksia kahdeksan vuotta sitten, kun silloinen Suomen maajoukkueen päävalmentaja Andree Jeglertz toi oppia Ruotsista. Suomessa alettiin ottamaan valmennuksessa mallia Ruotsista, joka on menestynyt jalkapallossa mainiosti jo pidemmän aikaa. Ruotsin tavoin Suomi on alkanut valmentamaan positiivisuuden kautta, joka lisää pelaajien itsevarmuutta ja yhteishenkeä. Myös vastuunjakamista pelaajien kesken on painotettu valmennuksessa paljon enemmän kuin ennen. Pelaajien välisen yhteistyön kehittäminen on myös ollut valmennuksen pääteemoja ja tämä onkin näkynyt Suomen pelin kehittymisenä viime aikoina. 2001- syntyneiden tyttöjen ikäluokka on poikkeuksellisen lahjakas myös taidollisesti. Ikäluokasta löytyy huippuja enemmän kuin koskaan ennen ja maajoukkue saatiin täyteen kovia pelureita. Suomen kaltaiselle pienellä maalle tämä on ollut harvinaista herkkua, pelaajamateriaali on harvemmin ollut niin laaja kuin tänä vuonna. Pitää kuitenkin muistaa, että Suomi on varsin pieni jalkapallomaa, Suomesta löytyy jalkapalloa harrastavia tyttöjä noin 33 000, kun vertailun vuoksi Hollannissa jalkapalloa pelaa 150 000 tyttöä. On siis kova juttu, että Suomi pystyy voittamaan Hollanin kaltaisen jalkapallon suurmaan.

Yksi tärkeimmistä muutoksista on kuitenkin tapahtunut pelaajissa ja heidän asenteissaan. Kun ennen suomalaiset olisivat olleet tyytyväisiä tasapeliin huippumaata kuten Englantia vastaan, eivät nykyajan urheilijanuoret tyydy niin vähään. He uskaltavat rohkeasti tavoitella voittoa ja sanoa sen ääneen. Tavoitteita saa ja pitää olla, ja ne tulee ennemmin asettaa hiukan liian korkealla kuin yhtään liian alas. Juuri tämä on ollut merkittävää nuorten viimeaikaisessa menestyksessä; uskalletaan tavoitella unelmia rohkeasti. Sama on ollut havaittavissa yleisesti nuorten urheilussa, ei vaan jalkapallossa. Esimerkiksi nuorten jääkiekossa ollaan havaittu sama ilmiö. Suomi voitti tänä keväänä kultaa U- 18 kisoissa. Samaisista kisoista tuli Suomelle kultaa myös vuonna 2016. Vaikka Suomen miesten MM- jääkiekkomaajoukkue ei tänäkään vuonna menestynyt toivotulla tavalla on kuitenkin huojentavaa todeta, että ainakin Suomalaisen urheilun tulevaisuus näyttää kirkkaalta. Uskotaan siis, että nuorissa on tulevaisuus.

Tekonurmi jalkapallokentillä ja sen hoito

Maalivahti, maalialue, futis, pallo, joukkue. Kaikki kuuluvat pelin kuvaan. Entä mikä kannattelee tätä kaikkea? Jalkapallokentän nurmi. Kaikki jalkapalloa pelaavat tietävät, kuinka tärkeää on pelata hyvillä välineillä. Jalkapallon pitää olla erinomainen laadultaan ja maalivahdilla pitää olla asianmukaiset varusteet. Kaiken tämän lisäksi on myös tärkeää pelata korkealaatuisella tekonurmella. Tekonurmien kehitys on ollut viime vuosikymmenillä huimaa ja eteenpäin on menty nopeaa vauhtia. Futispelaajat tietävät, kuinka tärkeää on pelata korkealaatuisella nurmella. Uutta, modernia tekonurmea kutsutaan ”kolmannen sukupolven tekonurmeksi” ja sen ominaisuudet ovat hyvin korkealaatuiset ja vastaavat melkeinpä oikeaa nurmea. Kerromme tässä artikkelissa lyhyesti tekonurmen ominaisuuksista ja miten voit hoitaa tekonurmea parhaalla tavalla ja pitää sen kunnossa pitkään.

Tekonurmikentän suunnittelussa ja valmistuksessa on aina pyritty tekemään aidon luonnonnurmikentän kaltainen pelikokemus. Tekonurmen jalkapalloilulliset ominaisuudet testataan laboratorioissa ja oikeilla pelikentillä. Tärkeää testauksessa on ottaa huomioon monet tekijät, jotka vaikuttavat esimerkiksi jalkapallon pelaamiseen. Nämä ominaisuudet ovat esimerkiksi tekonurmen iskunvaimennus juoksemisen aikana, turvallisuus kaatumisissa, kitkaominaisuudet sekä monia jalkapallon ja kentän sekä maalialueen välisiä ominaisuuksia. Iskunvaimennustestauksissa käytetään testauslaitteita ja kokeissa mitataan pelaajaan kohdistuvat kentän minimi ja maksimiarvot.

Pitkän suunnittelutyön ja testauksen tuloksena on saatu kehitettyä ”kolmannen sukupolven tekonurmi” jonka ominaisuudet ovat huippuluokkaiset jalkapallossa ja ollaan päästy hyvin lähelle oikean nurmen ominaisuuksia. Markkinoilla on kuitenkin tarjolla hyvin erilaatuisia tekonurmialustoja ja joukkueiden tulisi olla tietoisia siitä, millaisen tekonurmen he ovat tilaamassa. Edullinen hinta näkyy usein laadussa ja tekonurmi voi olla tällöin vaarallinen ja hyvin paloherkkä. Tutustu tekonurmen ominaisuuksiin ennen kuin teen viimeisen päätöksen. Suosittelemme, että käytät vähän enemmän rahaa ja ostat laadukkaamman tekonurmen joukkueellesi. Se on hyvä sijoitus tulevaisuuteen ja varmasti kestää pitkään joukkueen toiminnassa.

Oikeanlainen hoito on tekonurmessa erittäin tärkeää. Tekonurmikentät vaativat hoitoa aivan kuten aidot nurmikentät. Ota erityisesti huomioon jalkapallokentän tekonurmella rangaistusalue, maalialue ja kentän keskilinjat. Nämä alueet normaalisti kuluvat ensimmäisinä ja menettävät laatunsa erittäin nopeasti. On tärkeää huomioida oikeanlainen hoito erityisesti näillä alueilla. Harjaa, lanaa ja ilmasta kenttä jokaisen 25-30 tunnin käytön jälkeen. Poista lika, lehdet ja oksat pinnoilta säännöllisesti. Ehdottomasti kiellettyä tekonurmella on tupakointi, purukumin käyttö ja lasipullojen vieminen. Älä myöskään koskaan aja autolla, mopolla tai muilla kulkuvälineillä kentälle. Pidä huolta siitä, että kaikki joukkueen jalkapalloilijat käyttävät asianmukaisia kenkiä, palloa ja välttävät ehdottomasti teräväkantaisten kenkien käyttöä tekonurmella. Ota huomioon myös kentän kunnossapito talvella. Käytä lumenpoistoon vain asianmukaisia välineitä ja varaa alue kentälle lumenpoistoa varten. Näillä ohjeilla voit pitää tekonurmen hyvässä kunnossa pitkään.

Jalkapalloseuran strateginen toiminta

Onko jalkapalloseurallasi unelma, johon haluaisitte pyrkiä? Se voi olla lyhyen tai pitkän aikavälin unelma. Kun unelmasta pidetään yhdessä kiinni, varmistetaan seuran uudistuminen ja tarmo pyrkiä eteenpäin. Tehkää yhdessä strategia, joka sisältää tavoitteita. Tavoitteiden avulla pystytte paremmin näkemään, mihin seuran pitäisi keskittyä toiminnassaan ja mihin käyttämään resursseja. Onko teillä esimerkiksi ongelmia kehittää innostavia ideoita seuranne toiminnassa? Monissa seuroissa usein ongelmana on johtaminen, joka on hapuilevaa. Hyvä strategia on johtamisen työkalu, johon koko seuran tulisi sitoutua.

Jalkapallo on joukkuelaji, johon tarvitaan kaikkien pelaajien sitoutuminen. Myös seuran toiminnan strategiassa on tärkeää, että kaikki osapuolet sitoutuvat sen toteuttamiseen. Näin päästään parhaisiin tuloksiin. Silloin kun strategia päätetään esimerkiksi vuosikokouksessa olisi tärkeää saada kaikki hallituksen jäsenet, palkatut toimihenkilöt ja vapaaehtoiset yhteisen pöydän ääreen miettimään uutta strategiaa. Vastuu strategian toteutumisessa on kaikilla, joten on oleellisen tärkeää, että kaikki osapuolet sitoutuvat 100 prosenttisesti sen toteuttamiseen.

Unelmointi on enemmän kuin suotavaa strategian laadinnassa! Strategian hahmottamisessa on tärkeää osata unelmoida sillä yleensä unelmointi vie meidät siihen pisteeseen, missä haluamme olla. Luokaa strategialle visio, jossa kuvaatte, miten näette seuran toiminnan esimerkiksi viiden vuoden päästä. Älkää luoko liikaa esteitä tässä vaiheessa vaan antakaa mielikuvitukselle valtaa. Vision luomisessa voi käyttää avuksi swot – analyysiä, mind mappia tai jopa kirjoittaa näytelmä.

Jokaisella jalkapalloseuralla on jokin syy olemassaololle. Kysykää itseltänne ”mitä tarkoitusta varten olemme olemassa?”. Jokaisella yksilöllä on omat arvot, mutta myös jalkapalloseuralla voi olla arvot, joita pitkin rakennetaan koko seuran toiminta. Arvot perustuvat siihen, mikä on seuralle tärkeää. Se voi olla esimerkiksi yhteisöllisyys tai kansainvälisyys. Jalkapalloseura voi olla kansainvälinen ja tarjota seuran jäsenille jalkapallokursseja eri kielillä. Arvoilla annamme kuvan jalkapalloseuran toiminnasta ja haluamme viestiä toisille toimijoilla tiettyjä asioita. Arvojen on tärkeää myös toteutua käytännössä eikä vain olla kauniita sanoja seuran nettisivuilla. Muista että eri ulottuvuudet arvoissa eivät sulje muita pois! Jalkapalloseura voi olla samanaikaisesti kansanvälinen, yhteisöllinen ja innovatiivinen.

Lyhyesti pähkinänkuoressa seura voi tehdä toimintansa strategiseksi luomalla itselleen unelman, tekemällä tavoitteita ja miettimällä itselleen arvot, joihin kaikki seuran osapuolet sitoutuvat. Luota vision voimaan ja ryhmy heti miettimään, miten voitte kehittää seuran toimintaa!

Nuorten urheileminen ja motivaatio – miten motivoida nuori harrastamaan?

Kun puhutaan nuorten harrastuksista, motivaatiolla on suuri tekijä kehittymisessä. Erityisesti kun kysymykseen tulee huippu-urheilijaksi kehittyminen. Motivoitunut nuori suuntaa toimintaansa tavoitteiden ja päämäärien saavuttamiseksi. Motivaatiolla on yleisesti 3 erilaista tehtävää nuoren käyttäytymisen suhteen. Se esimerkiksi toimii käyttäytymisen energian lähteenä ja suuntaa käyttäytymistä. Motivaatiolla on suuri merkitys kun puhutaan nuoren urheilumenestyksestä. Jotta harjoittelulla saadaan haluttuja tuloksia aikaan, on olennaista ylläpitää intensiteettiä ja pysyvyyttä. Huippu-urheilussa erot ovat yleisesti ottaen hyvin pieniä ja suorituksen laatu ja pienten tekijöiden merkitys korostuu.

Mitä tehdä jos nuoren motivaatio urheiluun katoaa? Vanhempi ja nuori voi lähestyä ongelmaa monesta näkökulmasta. On normaalia tuntea vihaa ja pettymystä tässä tilanteessa. Kehittyminen jalkapallossa motivoi ja normaalisti aloittelija kehittyy ja oppii nopeasti. Ajan myötä kehitys kuitenkin hidastuu ja ei ole samanlaista kuin alkumetreillä. Tässä vaiheessa saattaa into lopahtaa hyvinkin nopeasti ja harjoittelu ottaa takapakkia. Tiedosta, että tässä vaiheessa nuoren kehityksen tasaantuminen on normaalia ja pienet takapakit kuuluvat asiaan.

Motivaation säilyttämiseksi on tärkeää tehdä monipuolista harjoittelua. Jalkapallossa tämä onnistuu ottamalla mukaan kunto-ohjelmaan fyysisen rasituksen ohelle myös henkistä vaihtelua. Silloin kun harjoittelu ei ole joka päivä samaa tylsää rutiinia ja harjoituspäivien aikana tapahtuu mukavaa vaihtelua, pitää se motivaation yllä. Motivaation hiipuminen pitää myös katsoa laajemmasta perspektiivistä. Joskus nuori kilpaurheilija on väsynyt, liikarasittunut tai hänen elämässään on jokin tekijä joka vaikuttaa haitallisesti motivaatioon.

On tärkeää kunnioittaa nuoren halua kilpaurheiluun. Aina kun puhutaan harrastuksesta ja erityisesti kilpaurheilusta, on tärkeää muistaa että on kyse nuoren unelmasta. Nuori ei tule olemaan motivoitunut, jos laji ei ole nuoren oma. Oma harrastus motivoi nuorta ja tuottaa paljon iloa. Suomessa urheileminen usein kulkee suvussa ja ei ole sattumaa, jos suvusta löytyy monta kilpaurheilijaa. Usein tähän on vaikuttanut se, että vanhemman esimerkin kautta kipinä urheiluun on syntynyt ja kiinnostus voi tarttua hyvinkin helposti. Jalkapalloa harrastavissa perheissä on normaalia, että koko perhe kulkee mukana niin harjoituksissa kuin peleissä ja viikonloppuisin osallistutaan yhdessä talkoisiin. Näin koko perhe pääsee harrastamaan yhdessä ja kipinä jalkapalloon tai muuhun kilpaurheiluun syntyy jo varhain nuoruudessa. Vanhemman tehtävä on tukea nuorta urheilussa ja asettaa rajoja. Kannusta sopivasti ja ole läsnä.

Mikael Forsell vaihtoi HIFK:n paitaan

Suomen maajoukkueessa pelannut tähtihyökkääjä Mikael Forsell on päättänyt siirtyä pelaamaan HIFK:n paidassa. 36-vuotias jalkapallolegenda kertoo tehneensä sopimuksen joukkueen kanssa kolmesta syystä. Ensinnäkin vaakakupissa painoi tuttu valmentaja. Toiseksi, tarjottu rooli vaikuttaa sopivalta. Ja kolmanneksi, joukkueen kotipaikkakunta vaikutti päätöksen tekoon myönteisesti. HJK jää nyt taakse ja Forsellin fanit joutuvat nielemään karvaan yllätyksen.

Antti Muurinen soitti tähtihyökkääjälle viime kauden päätyttyä ja he keskustelivat ensi kauden tavoitteista Forsellin kanssa. Tuon puhelun aikana pelaajan tavoitteet olivat selkeät: tarkoitus oli päästä pelikentille. Vaikka pöydällä oli myös tarjouksia ulkomaisilta joukkueilta, päätös syntyi lopulta helposti. HJK:n leima on kuitenkin Forsellin otsassa kirkkaana. Kaikki jalkapallofanit eivät ole ottaneet uutista ilolla vastaan, Forsell kun ei ole pelannut kotimaassa missään muussa joukkueessa kuin HJK:ssa. Reaktiot fanien puolelta ovat olleet sekalaisia. Jotkut ovat miettineet kausikorttinsa palauttamista kun toiset taas pettyivät HJK:n väreihin.

Tähtihyökkääjä ei ole päässyt viime kausinaan helpolla. Hän on kärsinyt monista loukkaantumisista, eikä peliaikaa ole sen vuoksi tullut niin kuin ennen. Viimeksi hän on pelannut kokonaisen ottelun noin vuosi sitten. Myöskään maaleja ei ole syntynyt yhtä kovaa tahtia kuin parhaina vuosina. Viime kauden aikana Forsell laukoi vain kolme maalia 19 veikkausliigaottelun aikana. Forsell myöntää ettei ole vielä ihan 90 peliminuutin kunnossa, mutta treenaa jatkuvasti kovaa. Harjoituskaudella hän jatkoi mukana myös ilman sopimusta, joka tarkoittaa että tatsi joukkuepelaamiseen on säilynyt vahvana. Forsell uskoo pääsevänsä hyvään pelikuntoon ja katsoo että pitkä kausi hioo pelituntuman taas terään. Hän on asettanut itselleen kovat maalitavoitteet, vaikka ei lausukaan lukuja vielä ääneen. Forsellin rinnalla HIFK:n hyökkäyksessä pelaavat Juho Mäkelä ja Pekka Sihvola. Forsellilta he saavat suitsutusta. Forsell sanoo joukkueessa olevan todella paljon laatua. Lisäksi Mika Väyrynen eli “Väykkä” on joukkuekaverina tuttu, joten syöttöjä tulee vielä kulkemaan puolin ja toisin.

Kuten fanitkin, vedonlyöjät ovat yllättyneet Forsellin päätöksestä loikata toiseen joukkueeseen Suomen rajojen sisäpuolella. Ulkomaan sopimuksen solmiminen olisi ollut todennäköisempi vaihtoehto. Nyt veikkaajat ovat mielenkiintoisessa risteyksessä. Joukkueet hyvin tuntevat vedonlyöjät seuraavat Forsellin kauden alkutaivalta silmä kovana ja tulevat analysoimaan joukkueen yhteen pelaamista, hyökkääjän fyysistä kisakuntoa sekä käyttäytymistä maalin lähellä. Koska tilanne on kaikille osapuolille uusi, veikkaajat voivat onnistua nettoamaan voittopotteja Forsellin loikkaamisen ansiosta. Jotta löydät parhaat kertoimet, kannattaa luoda pelitili useammalle vedonlyöntisivustolle ja vertailla kertoimia keskenään ennen vedon asettamista.

Rovaniemen Palloseuran futisottelussa uhkaava tilanne

Rovaniemen Palloseuran ja Vaasan Palloseuran välinen ottelu sai yllättävän käänteen kun turvamiehet alkoivat tyhjentää stadionia. Veikkausliigan peli oli juuri saatu päätökseen kun tieto pommiuhasta tavoitti tapahtuman järjestäjät. Keskuskentän portilla tilannetta valvonut poliisi pystyi vahvistamaan että stadionin tyhjentäminen johtui nimenomaan pommiuhasta.

Myös pelaajat saivat ottaa jalat alleen hikisinä ja pelipaidat vielä yllään. Tuolloin Rovaniemellä eivät todellakaan säät suosineet lyhythihaisissa paidoissa kulkevia pelaajia, jotka tempaistiin pukukopista kipakkaan ulkoilmaan kesken voiton juhlien. Vasta ulkona pelaajille kerrottiin että kyse oli tosiaan pommiuhasta. Tilanne yllätti myös molempien joukkueiden kapteenit ja RoPSin päävalmentaja Juha Malinen sanoikin tilanteen olleen aivan absurdi. Tilanne sai unohtamaan pelin täysin. VPS-joukkueen luotsi Petri Vuorinen kommentoi että näillä asioilla leikkiminenkin on ihan sairasta, toivottavasti mitään pommia ei ole.

Poliisi pääsi aloittamaan etsinnät kun stadionin portit saatiin suljettua. Kenttää ja tiloja tarkistettiin yhteensä noin kahden tunnin ajan. Lopulta illalla poliisin antamassa tiedotteessa todettiin, että mitään pommia ei ollut löytynyt, joten pommiuhkaus oli perätön. Stadionilta ei oltu löydetty räjähteitä.

Lopulta pelaajat pääsivät takaisin hakemaan tavaroitaan ja käymään ansaitussa, kuumassa suihkussa. Sitä ennen koko joukkue oli marssinut hikisinä syömään pelipaidat yllään. VPS:n Joonas Vahtera kommentoi tapahtunutta ja sanoi: “tämä on todella ikävä juttu ja ensin säikähdin melkoisesti. En ole koskaan ollut missään vastaavassa tilanteessa.”

Poliisi jatkaa nyt tutkintaa perättömänä vaarailmoituksena ja tiedottaa asiasta lisää kun juttu etenee. Tutkinta etenee 17.45 tulleen uhkauspuhelun perusteella. Puhelussa kerrottiin kentälle sijoitetuista pommeista, jotka tulevat räjähtämään hetken päästä. Poliisi ilmoitti puhelusta välittömästi Rovaniemen joukkueen turvallisuuspäällikkö Tapio Kinnuselle. RoPSin toimitusjohtaja Petri Jaatinen pitää tapahtunutta erittäin harmillisena ja kommentoi: “tästä koitui vain valtavasti lisää työtä ja harmia. Pääsimme vasta nyt purkamaan kanttiineja ja muuta ottelutapahtumaan liittyvää”. Tuolloin kello oli jo yli kahdeksan illalla. Pommiuhka siis pidensi otteluun osallistuneiden työntekijöiden sekä pelaajien päivää aivan turhaan yli kahella tunnilla.

Näin räikeät, perättömät pommiuhkaukset ovat toistaiseksi Suomessa vielä melko harvinaisia. Kuitenkin viime aikojen tapahtumat esimerkiksi Saksassa, missä jalkapallojoukkueen bussin sisään lensi pommista aiheutuneita sirpaleita ja jossa loukkaantui yksi pelaaja on muuttanut jo nyt jalkapallotapahtumien turvallisuustilannetta.

Kuvan lähde.

Arsenal's Manager Arsene Wenger gestures during the Emirates Cup football match against New York Red Bulls at Emirates Stadium in London, England, on July 31, 2011. AFP PHOTO/IAN KINGTON FOR EDITORIAL USE ONLY Additional licence required for any commercial/promotional use or use on TV or internet (except identical online version of newspaper) of Premier League/Football League photos. Tel DataCo +44 207 2981656. Do not alter/modify photo. (Photo credit should read IAN KINGTON/AFP/Getty Images)

Suomalainen Arsenal –pelaaja Hugo Keto puhuu Wengerin jatkosta

Englannin jalkapalloliigat tunnetaan kovaotteisesta manageroinnistaan. Tulos tai ulos –sääntö on johtanut viime aikoina useampiin kohupotkuihin, joita fanitkaan eivät aina ymmärrä. Keväällä Leicester Cityn Claudio Rainieri sai lähtöpassit, vaikka joukkue oli juuri ehtinyt juhlia upeaa yllätysmestaruutta hänen johdollaan. Leicesterin johdossa tämä italialaisvalmentaja oli ehtinyt olla 1,5 vuotta.

Pidemmästä pestistä on ehtinyt nauttia Valioliigaseura Arsenalin ranskalainen manageri Arsene Wenger, joka on vetänyt joukkuetta jo vuodesta 1996. Arsenalin nuorisojoukkueissa pelaava suomalainen Hugo Keto puolustaa nyt Wengeriä, jonka olisi jo joidenkin mielestä aika vaihtaa joukkuetta. Arsenalilla ei ole mennyt vahvasti viime vuosina – mestaruuden joukkue voitti viimeksi vuonna 2004. Sen jälkeen juhlan aihetta ei ole löytynyt huonon sarjapelimenestyksen vuoksi. Tänä vuonna Arsenal tipahti Mestarien liigasta jo kättelyssä. Valioliigassa ei kulje juuri lujempaa – Arsenal pitää rankkauksessa kutospaikkaa. Joukkueen johto on nyt todella viety epämukavuusalueelle, sillä mikäli joukkue ei paranna sijoitustaan, on Arsenal vaarassa jäädä ulkopuolelle Mestarien liigasta. Tällä olisi murskavaikutus sponsorituloihin ja joukkueen mahdollisuuksiin jatkossa. FA Cupissa Arsenal kohtaa lujaa porskuttavan Manchester Cityn, jolta ei ole viime aikoina voittoja puuttunut.

Osa Arsenalin kannattajista toivoo että Wenger nostaisi kytkintä, sillä pokaaleita ei ole juuri päästy suutelemaan. Häntä syytetään muun muassa laiskasta hankintapolitiikasta pelaajamarkkinoilla. Arsenalin nuorten joukkueissa pelaava Hugo Keto kertoo, että Pohjois-Lontoossa Wengerin vastainen ilmapiiri on selvästi havaittavissa. Hän kuitenkin kokee Wengerin olevan hyvä valmentaja ja on aikanaan rakentanut joukkueen, vieden sen korkealle tasolleen Eurooppaan. Tilanne on nyt auki, sillä Wengerin sopimus päättyy tähän kauteen. Kedon ja Arsenalin sopimus ylettyy vielä seuraavalle kaudelle. Vaikka jatkosopimuskeskustelut eivät vielä ole olleet virallisia, on lyhyitä käyty. Loukkaantuminen vei Kedon penkille viideksi viikoksi, jonka jälkeen peliaikaa on tullut vain kahdessa ottelussa.

Sweden 20130710 Halmstad ??rjansvall UEFA Women's EURO 2013 Italy vs Finland Daniela Stracchi Italy Nora Heroum Finland

Naisten futisliigan vahva avaus

Naisten jalkapalloliigan kauden alkua ollaan odotettu veikkauspiireissä jo mielenkiinnolla. Viimein naisten liigan kausi avattiin täydellä viiden ottelun kierroksella. Ensimmäisessä ottelussa edellisellä kaudella pronssia kotiin tuonut FC Honka pelasi voitokkaan ottelun Åland Unitedia vastaan. Kotistadionilla pelattu ottelu päättyi 1-0 FC Hongalle. Pelin kulku oli melko hidasta ja yleisö saikin odottaa maalia pitkään. Voittomaali tehtiin lisäajan viimeisillä minuuteilla 87 minuutin kohdalla, kun ottelu ratkesi vihdoin Sini Vehviläisen potkusta Espoon hyväksi.

Aggressiivisempaa peliä nähtiin hallitsevan mestarin, PK-35:n ja Kuopion Pallokissojen välillä. Peli päättyi selkein numeroin 4-1, ja Pallokissat saivat lähteä kotiin keräilemään rivejään tämän haastavan ottelun jälkeen.

Vaikka 4-1 onkin jo erinomainen tulos, vielä isompi maaliero tehtailtiin viime kaudella hopeaa napanneen TPS:n toimesta. TPS kohtasi nousujohteisen GBK:n Kokkolan stadionilla ja otti johtavan joukkueen aseman nopeasti. Peli päättyi lukemiin 5-1 Turun TPS:n hyväksi. Ottelun tähti oli turkulainen Jutta Rantala, joka teki ottelun aikana upean hattutempun.

Helsingin HJK taas piti kiinni sijastaan pelaamalla voitokkaan ottelun ensikertalaista JyPKiä vastaan. Ottelu päättyi 2-0 tulokseen. Lopulta Oulun ONS kohtasi Tampereen Ilveksen, mutta joutui kotimatkalle hävittyään manselaisille 2-0.

Tämän avauskierroksen jälkeen Naisten Liigan tulokset ovat:

  • GBK – TPS: 1-5 (0-4)
  • Pallokissat – PK-35: 1-4 (0-1)
  • FC Honka – Åland United: 1-0 (0-0)
  • HJK – JyPK: 2-0 (2-0)
  • ONS – Ilves: 0-2 (0-1)

Tämän kierroksen jälkeen Naisten Liiga jää hetkeksi maaottelutauolle. U19-tytöt lähtevät pelaamaan Irlantiin kun jaossa on EM-kisapaikka. Irlannin ottelut käydään 4.-9.4. Naisten maajoukkue taas pelaa Puolaa ja Tanskaa vastaan 7.4. ja 11.4. Naisten Liiga -sarja jatkuu jälleen torstaina 13.4. maaottelutauon päätyttyä.

Katso tästä Veikkausliigan kotisivut.

LONDON, ENGLAND - APRIL 04: A general view of the stadium before the npower Championship match between Queens Park Rangers and Sheffield United at Loftus Road on April 4, 2011 in London, England. (Photo by Dan Istitene/Getty Images)

Nicholas Hämäläinen on Championship-liigan Queens Park Rangers -suomivahvistus

Nicholas Hämäläinen on nuori, suomalainen jalkapalloilija, joka pelaa tällä hetkellä Championship-liigassa Englannissa. Hän on kuitenkin jäänyt vielä suomalaisille toistaiseksi melko huonosti tunnetuksi pelaajaksi kenties siksi, että hän on kasvanut ja pelannut alku-uransa Yhdysvalloissa. Nyt hänen mahdollisuutensa tulla tunnetuksi on käsillä.

Suomalaisen isän poika, Nicholas Hämäläinen, varttui Yhdysvalloissa, mistä hän muutti Englantiin vuonna 2014 pelaamaan Luoteis-Lontoon Queens Park Rangersien juniorijoukkueessa. Nykyään hän kuuluu kyseisen Championship-liigan edustusjoukkueeseen. Nicholas on treenannut edustusjoukkueessa läpi kauden ja päässyt kentälle kolmessa sarjaottelussa. Nicholas ei vielä ole saanut paljoa peliaikaa, jonka Nicholas katsoo johtuvan kokemuksen puutteesta. Hän kertoo että hänen kilpailijansa ovat 24-25-vuotiaina ehtineet pelata jo noin sata ottelua tällä tasolla, kun hän itse on vielä alle 21-vuotias. Englannissa managerit arvostavat kokemusta. Silloin kun manageri antaa mahdollisuuden, on pakko onnistua. Nicholas katsoo kehittyneensä kauden aikana. Hän saa neuvoja kokeneilta pelaajilta liittyen esimerkiksi siihen, miten kannattaa sijoittua kentällä.

Maajoukkuepelaaja

Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss pyysi Hämäläisen pelaamaan Suomi-paidassa ensimmäistä kertaa tammikuussa 2015. Seuran ykkösjoukkueessa pelaaminen auttaa häntä myös maajoukkuepeleissä. Nyt tarvitaan peliaikaa, joissa arvokasta kokemusta voi kartuttaa. Hämäläisen sopimus lontoolaisen Queens Park Rangersin kanssa jatkuu vuoteen 2019 asti, jonka aikana hän haluaa kehittää johtajuuttaan kentällä ja auttaa joukkuetovereitaan pelissä. Hän pelaa mielellään myös Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa, ovathan isä-Timonkin juuret Kuopiossa.

O ex-goleiro Bruno Fernandes de Souza chora durante

De Souzan uusi kiinnitys on vastenmielinen yllätys Brasilian jalkapallokansalle

Harvoin jalkapallomaailmassa on kohistu näin paljon kuin Brasilian tunnetuimman jalkapalloilijan, Bruno Fernandes de Souzan kohdalla. Tämä Flamengon maalivahtina tunnettu urheilija vapautui hetki sitten vankilasta ja kohu hänen ympärillään ei ota laantuakseen. Vuonna 2010 de Souza tilasi murhan yhden yön jutulleen.

Tilanne joka johti tähän, liittyi isyyskiistaan, jonka aikana uhri koetti todistaa de Souzan olevan lapsensa isä. Jalkapalloilija kehitteli juonen jonka päätteeksi hän syötti uhrin ruumiin omille koirilleen. Maalivahdille langetettiin 22 vuoden pituinen vankeusrangaistus kun kolmen vuoden tutkinta oli saatu päätökseen. Koska jalkapalloilijan vangitseminen ei ollut kuitenkaan tapahtunut kaikkien lakipykälien mukaisesti, hänet päästettiin vapauteen etuajassa, jo kuuden vuoden vankeusrangaistuksen jälkeen.

Mikä on ollut Brasilian jalkapallokansalle vaikea niellä, oli että de Souza ei ehtinyt olla kauaa vapaudessa kun toiseksi korkeimman jalkapallosarjan Boa Esporte –seura jo solmi kahden vuoden pituisen sopimuksen tämän kanssa. Seuran omistaja, Rone Moraes da Costa kommentoi seisovansa de Souzan takana kiinnityksessä – jos kaupunki ei pidä seuran päätöksestä palkata tämä jalkapalloilija, siirtää hän seuran vaikka toiseen kaupunkiin jos pakko on. 32-vuotias de Souza on vapauduttuaan kohahduttanut lausunnollaan, joka ei juuri anna ymmärtää että murhan tilaaja olisi ehtinyt juuri katumaan tekoaan.

Lausunnossaan maalivahti sanoi että se mitä tapahtui, tapahtui.

”Tein virheen ja ison sellaisen, mutta virheet kuuluvat elämään. Minä en ole paha kaveri pohjimmiltani. Ihmiset haluavat haudata minun unelmani yhden virheen takia. Minä olen pyytänyt Jumalalta anteeksiantoa ja jatkan jalkapallouraani päästyäni tapauksen yli”.

Bruno Fernandes de Souzan tapaus jää elämään niin Flamengon kuin Boa Esporte –seurankin jalkapallohistoriaan häpeätahrana jota maalivahdin kepeä katumus ei auta poistamaan.